Mikään ei rauhoita enempää kuin tieto että aamulla hirtetään.
Olen rauhallinen kun pian kuolen, vihainen kuin veroja ennen.
En tunne selvyyttä, ajattelen tarkemmin. Mieleni on tyhjä ja ihmeellinen.
Olen jo kuollut, minua ei enää ole. On vain tämä kone, yksi toiminto.
Olen muottiin kaadettua metallia, paikoilleni asettuva palapelin osa.
En tunne halua enkä pelkoa. On vain itseään halkaiseva miekka;
mielikuva, joka syöksyy läpi tyhjyyden mittaamattoman kentän.
Kuuluu vain metsän ääni, nyt yhtä puuta vähemmän.
Kuuluu yhden käden taputus, sormien napsautus.
Maailma loppuu mäen taa, räjähdys puhuu puolestaan.
Vilkaisen kelloa ja nostan kytkintä, kaikki on ohi hetkessä.
Teen tehtäväni, se on elämän tosi. Käteni vievät henkeni.
En epäröi enkä jännitä, sillä tätä on kamikazen elämä:
myrkky on nielty ja viholliseen olisi tarkoitus törmätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti