Monsieur,
tapahtumien todellinen kulku avautui minulle tänä aamuna rautatieaseman kahvilassa, kun pyytäessäni lisää teetä tarjoilijalta kuulin hänen viheltelevän välinpitämättömästi. Hän jopa sekoitti kakkupalatilaukseni naapuripöydän leipäjuustotilaukseen, voitteko uskoa?
Tämä voi kuulostaa teistä epäolennaiselta yksityiskohdalta – ja epäilemättä niin suurelta osin onkin – mutta vakuutan, että teitä varmasti kiinnostaa mitä musiikkikappaletta tarjoilija niin rahvaanomaisesti vihelsi työnsä lomassa. Se oli tärkeä johtolanka, josta varovasti vetämällä koko mysteerivyyhti purkautui ja paljasti ytimessä odottavan vastauksen.
Tapasimme ensi kertaa murhailtana kartanonne puutarhassa, vaaliehdokkuutenne julkistamista juhlistavassa illanvietossa. Kerroitte silloin huvittuneena ja täysin spontaanisti kuinka vahingossa lukitsitte itsenne viinikellariin juuri murhan arvioituna ajankohtana. Saadessani komisariolta tiedon murhasta ja sen kellonajasta epäilin heti tämän sattuman uskottavuutta; arvelin, että yrititte järjestää itsellenne alibia hieman liiankin innokkaasti. ”Rouva liiallisesti vakuuttelee, luulenpa”, kuten maanmiehenne Shakespeare saattaisi asian ilmaista.
Ikävän yhteensattuman todennäköisyyttä laskemattakin olisin palannut empimättä epäilemään teitä ensimmäisenä, sillä teitte pienen, mutta kohtalokkaan virheen: ette voineet olla hyräilemättä päähenkilön tarttuvaa leitmotifia Max A. Garlaendin tuoreimmasta musikaalinäytelmästä Vaikenen kuin muuri, jonka ensiesitys oli tuona samaisena iltana siinä samaisessa teatterissa missä neiti Alexandra Morgana murhattiin raa’asti kuristamalla.
Kuinka tunsitte melodian ja pystyitte toistamaan sen korvakuulolta, ellette olleet paikalla ensi-illassa?
Non, non; on turha väittää, että kuulitte melodian unissanne tai salaisissa harjoituksissa tai tapasitte säveltäjän aikaisemmin. Nämä vaihtoehdot olen jo sulkenut pois viettämällä yön tunnetun unitutkijan viehättävässä seurassa ja syömällä illallista sekä säveltäjän että ohjaajan, ja myös useimpien naisnäyttelijöiden ja muusikoiden kanssa.
Samoilla seurapiirimenetelmillä suljin pois teatterinäytelmän avustavan henkilökunnan sekä ensi-illan katsojat vain varmistaakseni että ensimmäinen aavistukseni oli oikea. On myös hyödytöntä vihjata, että kummitus tai muu yliluollinen olento olisi kuiskannut melodian korvaanne, sillä tämän tyyppiset eksentriset vaihtoehdot olen sulkenut pois kuluneiden kuukausien aikana vierailemalla lukuisten meedioiden ja hypnotistien luona. Kyllä, myös mielellinen manipulaatio on tutkimuslinja, jonka olen tunnollisesti tuulettanut. Oikeuden harmaat hammasrattaat naksahtelevat hitaasti, mutta varmasti.
Läsnäolijat, järjestelkää nyt mielikuvituksenne valkokangas vastaanottavaiseksi, sillä näin illan tapahtumat todella etenivät:
monsieur,
ette ollut tuolloin viinikellariinne suljettuna lainkaan. Uskottelitte palvelijoillenne olevanne lukkojen takana, mutta todellisuudessa livahditte ulos salakäytävää pitkin ja ajoitte metsätielle piilottamallanne vuokra-autolla nopeasti teatterin takapihalle. Naamioiduitte näytelmän sivuhenkilöksi, jotta pääsitte sisään näyttämön taakse, mutta yhtä seikkaa ette osanneet odottaa: oikea näyttelijä oli sairastunut juuri ennen ensi-iltaa, joten väliaikaiseksi tarkoittamanne valepuku tarkoittikin sitä, että jouduitte itse näyttämölle.
Kyllä vain, komisario, nyt ymmärrätte yksityiskohdan, josta teille vihjasin aikaisessa vaiheessa – juuri tästä syystä monet todistajista, kysyessämme huomasivatko he näytelmässä mitään epätavallista, huomauttivat erään sivuhenkilön takellelleen huomattavan paljon vuorosanoissaan.
Päästyänne viimein pois näyttämältä suorititte pikään suunnittelemanne tarkoituksellisen teon ja kuristitte neiti Morganan kulisseissa kenenkään huomaamatta. Valitettavasti, kuten aiemmin sanottua, ette voineet olla samaan aikaan kuulematta näytelmän päähenkilön tarttuvaa johtoaihetta hänen astuessaan lavalle selvittämään fiktiivistä murhaa ja selostamaan murhaajan tekemiä pieniä virheitä, jonka kaltaisia te teitte todellisuudessa. Kohtalon ivaa, non?
Sivumennen sanoen, katsoin itse kyseisen musikaalinäytelmän vast’ikään minulle tarjottujen vapaalippujen vuoksi ja olin odotetusti varsin tympääntynyt ammottaviin loogisiin aukkoihin juonikuvioissa. Kiusaannuin myös henkilöiden psykologisesti epärealistisesta käytöksestä.
Hovimestariko laulaisi ilkeitä säkeitä isännästään myrkyttäessään terrieriä suklaakakulla ja pudottaisi tarjottimen? Motiiviko olisi kadonneen kaksoissisaren mustasukkaisuus joutavasta intohimosta tai liian paljon menneisyyden naisseikkailusta tietävän juorukellon hiljentäminen? Kuinka epäuskottavaa! Päähenkilökö keksisi tapauksen ratkaisevan yksityiskohdan yllättäen, kun palvelijatar saa ruususta haavan sormeensa? Kaukaa haettua! Ja kuinka kaikilla epäillyillä sattuikaan olemaan kontollaan asiaan liittymättömiä rikoksia, avioeroja ja alkoholiongelmia, joiden vuoksi he salailivat asioita ja kohdistivat yleisön epäilyt itseensä kuin luonnostaan? Sacrebleu miten rasittavaa!
Pahoitteluni impulsiivisesta purkauksesta. Palatkaamme fiktiosta takaisin todelliseen maailmaan.
Huomasin jo nimittäin tuolloin puutarhailoitteluissanne että kävelykengissänne oli hieman vihreää maalia. Ja kuinkas ollakaan, murhapaikan lattialla oli vihreää maalia sekoittuneena lähes somasti uhrin punaiseen vereen. Pudotitte avatun maalitölkin hyllyköstä kamppaillessanne uhrin kanssa ja maalia roiskui päällenne, minkä jälkeen menetitte varmasti malttinne ja löitte uhria niin lujaa, että neidin nenästä valui runsaasti verta. Jälleen yksi odottamaton lipsahdus.
Kuristettuanne tajuttoman uhrin poistuitte samaa tietä kuin tulitte ja piilotitte maalin tahraaman rooliasunne kujalle. Ette kuitenkaan voinut palata takaisin sukkasillanne, joten piditte kengät jalassanne. Ajoitte vuokra-auton takaisin metsään, heititte veriset nahkahansikkaanne lampeen ja palasitte salakäytävää pitkin viinikellariinne, mistä palvelijanne lopulta auttoi teidät ulos murtamalla raskaan oven, jonka olitte itse kiilannut kiinni. Unohditte kuitenkin vaihtaa kenkänne ennen kuin palasitte puutarhaan keskustelemaan kanssamme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Seuraavana päivänä palautitte vuokra-auton, ja epäilen vahvasti, komisario hyvä, että tutkimalla herran taskut löydämme vuokrakuitin, sillä pääepäillyllämme on säntillinen tapa säästää kaikki kuitit.
Kyllä, pääepäillyllä sanan vahvimmassa merkityksessä. Kun keräämme yhteen kaikki tekemänne alkeelliset virheet ja jättämänne selkeät johtolangat – ajoitettu lukittuminen viinikellariin, leitmotifin hyräily, roskalavalta löytynyt rooliasu, lammikosta sukelletut hansikkaat, vihreä maali kengissä, auton vuokrakuitti – ei jää sijan sijaa epäilykselle syyllisen henkilöllisyydestä. Alusta asti te olitte todennäköisin syyllinen ja pitkälliset tutkimukseni varmistivat sen aukottomasti.
Motiivi, komisario? Perimmäinen motiivi murhalle oli sangen mitätön. Näytelmän kirjoittajan nimi – Max Aaron Garlaend – on ilmeinen anagrammi neiti Alexandra Morganan nimestä. Kyllä, komisario, ymmärrän yllätyksenne; tämänkin tärkeän yksityiskohdan pidin teiltä salassa koko tutkimusten ajan. Neiti Morgana kirjoitti näytelmiä maskuliinisella salanimellä ja pitäytyi pelkkänä sivunäyttelijättärenä omissa teoksissaan. Valitettavasti tämä salaisuus sattui vuotamaan väärille tahoille ja kantautui murhaajan korviin.
Monsieur, ette kestäneet sitä että näytelmässä esiintyvän diktaattorimaisen ulkomaalaisen aristokraatin luonteenpiirteet ja maneerit oli lainattu suoraan teidän puheistanne paikallisissa vaalitilaisuuksissa. Neiti Morgana oli tavannut teidät noissa tilaisuuksissa aiemmin ja käytti teitä siekailematta materiaalina koomisen sivuhahmon luomiseen.
Ette tietenkään itse lukeneet tulevaa näytelmää etukäteen, non non; kuulitte ainoastaan huhuja ja juoruja poliittisesti samansuuntaisilta tuttaviltanne. Pelkkä ajatus mahdollisesta kunnianloukkauksesta sai verenne kiehumaan. Ette edes ajatelleet pehmeämpiä tai lainmukaisempia keinoja tulevan nöyryytyksen tukahduttamiseksi vaan ryhdyitte välittömästi suunnittelemaan kylmäveristä murhaa. Mitä voimme sanoa? Reagoitte kuten näytelmän henkilö, todistaen neiti Morganan luoman satiirisen hahmon harvinaisen tunnistettavaksi.
Monsieur,
olette syyllistynyt inhottavaan, kavalaan, kammottavaan rikokseen, mutta on vielä seikka, joka on hyvin harjatuille aivopoimuillenikin edelleen mysteeri: miksi näin tarpeettoman monimutkainen suunnitelma niin yksinkertaiselle murhalle? Suunnitelmanne vaati valtavaa riskinottoa, äärimmäisen tarkkaa ajoitusta ja helposti pieleen meneviä yksityiskohtia. Miksi on niin – kuunnoususta ja auringonlaskusta toiseen – että kohtaan kerta toisensa perään kaltaisianne bysanttimaisen koukeroisia rikollisia toteuttamassa labyrinttimäisen harhaisia salajuonia?
Oletteko kenties niin mieltynyt fiktiivisiin murhamysteereihin, että rajoittunut mielikuvituksenne kehittää käytännössä suoraan pääepäillyksi johtavia hirvittäviä vehkeilymekanismeja ja salaliittoja sen sijaan, että suosisitte suorasukaista ja realistista metodia, josta ette todennäköisesti jäisi kiinni tai tulisi edes epäillyksi? Opitteko tämän asenteen eläessänne köyhänä katupoikana?
Kyllä, komisario, tämäkin epäilyttävä informaatio epäillystä oli tallessa vain minun aivoissani tähän hetkeen asti. Hänen aristokraattinen sukulinjansa on silkkaa illuusiota, valhetta alusta asti. Satunnainen vaihdokaslapsi kadulta, jonka hänen vanhempansa kasvattivat omanaan, kun menettivät pitkään odotetun perillispienokaisen. Suvusta puheenollen; poliittiset kumppaninne tuskin ilahtuvat kuullessaan, että olette todellisuudessa itse sitä ulkomaalaista verta, jota niin syvästi inhoatte.
Yllätykset tässä jutussa eivät ota loppuakseen, komisario, kyllä vain. Huomasin jo ensitapaamisellamme, että hänen aksenttinsa on epäaito, mutta totta puhuakseni ajattelin sen aluksi juontuvan ulkomailla vietetystä vapaa-ajasta tietoisen peittelyn sijaan; jopa minun kaltaiseni säntillinen havainnoija voi tehdä häviävän pieniä virheitä mikroskooppisissa detaljeissa. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että hänen käyttämänsä kielikuvat sisälsivät yhdistelmiä, joita ei opi sisäoppilaitoksessa vaan syrjäkujilla.
Monsieur, on tullut esiripun aika.
Rikollisen katkerat kiroukset ovat musiikkia salapoliisin korville, joten olette toki vapaa vokalisoimaan sellaisia, mutta rahvaanomaisen kielenkäytön sijaan kuulisin mielelläni valaisevan vihjeen kysymykseeni ennen kuin teidät pidätetään ja viedään selliin odottamaan hirttotuomiota: miksi näin monimutkainen kuvio niin yksinkertaiselle rikokselle?
...
Herra salapoliisi,
vaikka polkuni on väärä, sen tiedän, tahdon yksin sitä kävellä, yksin kävellä. Omat virheeni tahdon tehdä sen sijaan, että mitään muilta oppisin, oppisin muiden virheistä. Te tulitte marginaaliin turistina, minä synnyin marginaaliin. Hengitin marginaalia improvisoidun anestesiamaskin läpi. Esittelin käteistä ja konfliktikoruja vallatun purkutalon kellarissa, kun te siemailitte teetä ja konjakkia ja salailitte ylimistön kansainvälistä korruptiota. Turha tulla neuvomaan, koska olen tästä satavarma ja sanon tämän ykskantaan: se on meikäläisen dharma.
En kerro teille yhtikäs mitään, sillä työnsitte nenänne väärään paikkaan. Heittäkää häkkiin tai hirttäkää, minusta ette saa irti sanaakaan. Voisin kertoa miltä säästyitte ja kuinka teillä kävi uskomaton tuuri, kun satuin syntymään tähän aikaan ja paikkaan, mutta vaikenen kuin muuri.
Vaikenen kuin muuri.
Olen Outis itse. Tulen kadulta kaupungin pahamaineisesta osasta, kerjään kolikkoa puukko kädessä. Nimeni on kapteeni Nemo ja ajelen Nautiluksella. Se maksoi useita miljoonia. No se oli vitunmoinen valhe. Sanon paljon kaikenlaista, mutta oikeasti otan oopiumia. Hah, en koskaan ottaisi! Eikö tämä asia jo mene perille, uskotko kaiken mitä luet ja kuulet? Et osaa erottaa fiktiota faktasta. Kuinka helvetin monta kertaa sinun täytyy menettää yöunesi ja herätä harhaisen raivon vallassa hämähäkinverkossa värisevän huhun takia ennen kuin ymmärrät että sinua vedetään peräsimeen?
Mutta minä voin ottaa kuuman idean ja tehdä siitä laimean. Voin puskea näköalaa ilman pintaa ja valkoista naamaa mustin hampain. Täältä pesee, että mikään ei auta! Joki ennustaa, että kaikki virtaa, mutta meri tietää että kaikkeni yritin! Luola muistaa mitä suunnittelin, kivikasassa lepää kuratoitu kokoelma parhaista parhaita kulttimaskotteja. Puolet elämästä meni jo hukkaan, menköön samantien kaikki! Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä!
Ei ole luolaa eikä kokoelmaa. Hah, luulitko, että sellaista koskaan olisi? Pesen kädet kohun jälkeen, enkä mitään vielä halua, mitään tästä en halua! Viivytän torpedon laukaisua, koska asiat eivät palaa normaaliksi. Surullinen kertomus päättyy pysäytyskuvaan kädet ilmassa kesken lauseen. Kivenmurusten on turha valittaa, kun maanvyöry alkaa. Laiva on liian suuri ja liian lähellä väistöliikkeeseen.
Voimme väitellä vajan väristä, järjestellä kansituolit kauniisti ja pestä kerran pestyt astiat vielä kertaalleen. Voimme varmistaa että lelujen silmät osuvat ikkunalasiin, mutta vielä ei naurata. Vielä ei naurata! Sulkaveitsi, riisipaperia ja myrkkymustetta; silmät tulessa täyttä höyryä eteenpäin, mutta vielä tiedustelen toista näkökulmaa. Ehdimmekö olla samaa mieltä? Se ajatus ei lopu kokonaan kesken.
No, se oli valhetta alusta loppuun. Näytelmää kaikki tyynni, näyttelijöitä kaikki, pelkkiä vilkkuvia valoja ja ohimeneviä varjoja taustakankaalla. Voin pysäyttää sydämesi ajatuksen voimalla, voin tehdä sen, uskotteko minua? Mutta sitä ennen tulee kannattomattomaksi porata syvään ja hengittää. Miksi tekisin sen, miksi vaivautuisin mihinkään? Kukaan ei yrittänyt, kukaan ei välittänyt. Kukaan ei ojentanut kerjäläiselle kättä vaan napsautti tahraisen taskukolikon että mene matkoihisi siitä! Nytkö olet mieli maassa koska kukaan ei tehnyt mitään? Kaikki ovat kaupassa ja kaikki ovat kaupan. Tämä tila on saavutettavissa, tämä legenda, tämä!
Mitä siitä? Saitte kolmekymmentä hopeashekeliänne, oletteko nyt tyytyväinen eturivin lipusta? Näyttelijän tilalle on työnnetty kuolemaantuomittu kahleissa, kuolemaan näyttämöllä näyttelijän puolesta, kuolemaan katsojien viihdyttämiseksi. Ei, te ette näe kokonaiskuvaa, ette ymmärrä suurempaa karttaa. Katsotte vain näytelmää pienessä kopissanne suuremman kopin sisässä. Muinainen Rooma ei koskaan pysähtynyt, pohjoista muuria ei hylätty! Lemuria ei koskaan uponnut, Atlantiksen papit syleilivät temppeliritareita, Ys ja Loönois ovat vielä siellä ja odottavat! Jälkeläiset ovat edelleen keskuudessamme! Ihmiskunnalla ei ole siihen mitään sanottavaa! Morgana, meren noita! Te tiedätte, tiedätte mistä se tulee!
Liskoihmiset ovat maailman ylivaltiaita, pöljät! Ne jotka ette tätä usko, teihin aina törmää, jotka sanovat etteivät muka ole. En minä heidän puolestaan puhu! Se on se joukko joka janoaa kontrollia ja haalii aina vaan lisää valtaa! Minä en ole mukana siinä Baabelissa, olen ehdokkaana seuraavissa vaaleissa. Äänestäkää minua, kirotut ääliöt! Kirotut ääliöt!
Vaikenen kuin muuri.
Vaikenen
kuin
muuri.
…
Komisario,
voitte viedä hänet. Olen kuullut tarpeeksi.
