Kaikki ovat roskaa paitsi minä (ivaherooinen isekaieepos)

I.

Muksujengi leikkii kadunkulmassa pikkurikollista,
kuuntelee kiukutteluhumppaa muovikaiuttimesta.

Pakko pysähtyä sanomaan heille mistä olen mitäkin mieltä,
olen huippulaadukkaiden asiainlaitojen korkein maalivahti.

En kaipaa musiikillista vastinetta lyhytnäköisestä pikamuodista,
joka saastuttaa juomavedet mikromuovilla klikkauksien toivossa.

Elättelen silti edelleen vaimeaa toivoa siitä, että joskus kohdalle
sattuisi reilujen aplodien arvoinen hopeaneula heinäsuovasta.

Haluan napata sen yhden galleriakelvollisen syväsukeltajan
läpijäljennettyjen särökitarakliseiden pintametelimerestä.

Mutta mitä tämä maassa taapertava myssylauma ymmärtää
pilvien yläpuolella lentävien tilausjoutsenten vaatimustasoista?

Muksujen mielestä kritiikkini ei ole tarkoituksenmukaista,
planeetan kokoiset asiat eivät kosketa katustatusrunkkareita.

Nämä vetelehtijät tajuavat vain paikallisen kulttuurin päälle,
muista kulttuureista tuodut viihdemuodot eivät kelpaa heille.

Eikä paikallinen kulttuuri sovi meikäläisen makuun ollenkaan.
Tämä on oikeasti takapajuisin maaseutuyhteisö asua koskaan.

Jäädessäni suojatiellä puoliperävaunun yliajamaksi viimeinen
ärtymykseni on kuinka alkeellisin keinoin ihmisen saa nitistettyä.

II.

Heräsin sitten tähän toiseen todellisuuteen, joka on ~kai torstai.
Tarvitsen hieman aikaa totutella uudenlaisiin oletusarvoihin.

Tarvitsen hieman aikaa totutella uuden biologisen olomuodon
liikkeiden rajallisuuteen ulkomaailmassa venyttelyn suhteen.

Lihaksiston kiihtyvyysnopeuden muutosta tasapainopatsaan
ylläpitämisessä täytyy säädellä ilman erillistä painovoimaa.

Moninivelinen oikea käsivarsikas sentään sointuu erikoisesti
yhteen peilikuvansa kanssa kehon vasemmalla puoliskolla.

Onko tässä nyt oikeasti opeteltava juurtumaan useita vuosia
yhden mahdollisesti lyhyehkön päivän arkiaskareita varten?

Seison kynnystasanteella näkemättä ulkotiloissa sen enempää
totunnaista säännönmukaisuutta kuin oletetuissa sisätiloissa.

Ohileijaileva ohjailija kritisoi kokoonkäpertynyttä olemustani,
että tuollaisilla alaulokkeillako aion selvitä varausuurteissa?

Miten suunnittelin silmukoida likimmäistä rengasta huurteista,
enkö ole kiertokeinussa kerryttänyt hämärätiettyä pintakuultoa?

Kiitollisena kommenteista kerron etten tiedä mistään mitään,
leijailija neuvoo punomaan suortuvaa pärskyä avanteen sisään.

Mistä sen arvaa onko tämä leijailija avulias vai nauru-ulvooko
karkeita paistoloukkauksia tietämättömälle kaikentuijottelijalle?

III.

Ottamani kummalliset tallenteet soivat vieraissa alustoissa
sisältäen ihmeellisiä esityksiä ennenkokemattomista aiheista.

Ei ole arkirutiineja eikä muinaisperinteitä tarttumapintoina,
ei voi vertailla tai arvostella edes olemisen peruskonsepteja.

Leijailijoiden utumaailmassa ei ole mitään ennalta-arvattavaa,
jokaisessa ilmataskussa on varottava ettei erehdy irtokanavaan.

Vaihtoehtoisista alagenreistä on tullut vallitsevia yläkäsitteitä,
triviaalit yksityiskohdat painavat enemmän kuin kokonaisuudet.

Haikeat ohileijailijat tajuavat vain paikallisen kulttuurin päälle,
toisista maailmoista tuodut viihdemuodot eivät kelpaa heille.

Eikä paikallinen kulttuuri sovi meikäläisen makuun ollenkaan.
Tämä on oikeasti surkein toiseen maailmaan siirtymä koskaan.

Onnettomana ryhdyn toistamaan alkuperäismaailman arkirutiineja,
leijailijoille merkityksettömiä maakävelyjä ja peseytymisrituaaleja.

Kukaan ei osoita mielenkiintoa kokeellisia tanssiteoksiani kohtaan,
hieman eri tavalla ujuttautuva naapuri ponnistelee välillä vastaan.

Vaan eipä näiden epäihmisten mielipiteillä ole mitään merkitystä.
Toispuoleisessa eteismaailmassa kaikki ovat roskaa paitsi minä.

Valoisuuden lisääntyessä teen mitä teen omasta mielestäni,
juon kahdet aamukahvit ja kävelen kaksilla kengillä töihin.


Koko otsikko: Kaikki ovat roskaa paitsi minä! ~Erikoiskyky hienostunut maku?! ~ Ylivoimaisen poikkeussankarin kasvuseikkailu toisessa maailmassa!!