Forest haiku

Fallen pine branches
on top of a recent snowdrift.
No footsteps but mine.

 

Metsähaikunen

Luminietoksen
päällä männynoksia.
Omat jäljet vain.
 

Otin vähän tiheän risukon (en mitään tietä)

Nyt vuosikymmenet rimpuiltuani
kun käännyn viimein katsomaan
tiheäkasvuista risukkoa takanani
(vähiten potkittua vaellusreittiä,
joka ei ole saapasta nähnytkään)

huomaan jättäneeni tuskin huomaamattomia
painaumia risujen, havujen räsymattoon
ja nyökkään hyväksyvästi tai myöntyvästi
pian lehtiin, sitten lumeen peittyville jäljilleni
jatkaen ylpeästi ryömimistä sisempään, sisimpään,

ja rämmittyäni pitkään puoliksi nimetönnä
kohti länttä, ei itää, ei koskaan kohti itää,
pistin vasemmassa poskeassa, ei oikeassa,
tiedätkö mitä ja sanonko miten tästä selviää:
lisää vain polttoaine niin tästä tulee jännää.

Kulkemattomassa metsässä elän elämää, 
joka on päinvastaista elämää, piileskelevää,
ja tuli polttaa pimeyden, siksi minua ei löydy, 
ei löydy mistään, minut yllättäen vielä löytää
heijastuksena seisahtuneessa vedessä edestään.

Sven ei elä unelmaansa

Iso mies kävely,
paha tunti ajelu.
Ei kohta laiteta
kala yksi suu.
Kylmä hintelä kuu,
luun muotoiset luut.
Seisomatta liikkuvat
puolialastomat puut.
Päivänvalo on poissa
ja kaikki muu.

Palakoon liekki silmissäis
ikuisesti ikuista roihuaan.
Puiset siilikäärmeet reunustaa
hidasta polkua hevosen loivaa.
Kulku rinteessä kulkea varovasti,
jottei iho hipaise kärkikohtaa.
Tuottaako valinta tulevaisuudessa,
ei välitä siitä tai sellaisesta,
sillä jos on joku kaukanakin,
on ystävä ihmisen kanssa.

On ystävä ihmisen kanssa,
joka on eri mieltä kaikesta,
mut ei osaa tuntea sympatiaa,
koska työt ja harrastukset satuttaa
suoraan taikka epäsuoraan
toista ihmistä ja maailmaa.
Siks ei halua auttaa sinua,
haluaa auttaa jotakuta toista.
Siks ei kukaan tunne sinua,
kaikki ovat poissa.

Polku seuraa polun reunaa,
alas kukkulalta ratsastaa.
Neuvoo tarkoin tarkoittavaa,
sinä minua huolettaa.
Ei yksin soi näissä aallokoissa
ei puolittain näissä luolissa.
Olemme samoissa nahoissa,
liikumme samoissa piireissä.
Haemme paikkaa samassa kehässä,
kuulemme samaa tummaa ydintä.

No pieni mies matelu,
ei hyvä päivä utelu.
Mies ei elä unelmaansa,
alamäki on tulessa.
Tämä kohta laitetaan,
suu kaipaa suudelmaa,
kuu kuuta koskettaa.
Keräävät vauhtia nuo
siilin muotoiset ratsut
kohti rotkoa siellä suo.

Ja muu on pelkkää rekvisiittaa,
pelkkää taustakohinaa.
Sankarilla ei ole aikaa tällaiseen,
sankarilla ei ole aikaa.
Mennä länteen tarkoittaa
kuolla sitä sanomatta
ja iso mies kunnolla
ei kukkia osta
ei muuta hattua
kuin lakkia nosta.

Yksisuuntainen ikkuna

yksin keskellä metsää
mitä se siellä
onko tämä jumpscare
talo kallion reunalla
valoton puumajakka
mies keskellä tietä
mene pois edestä
oletko joku mielipuoli
kaikki lyhdyt sammuvat
yllättäen kasvot heijastuksena
kallionpuoleisessa ikkunassa
ohivilahtavassa metsässä
tuntematon hahmo viitassa
mitä se nyt aikoo mitä se
aikooko se nouseeko se puuhun
olemattomassa kuunvalossa
sinun täytyy oikeasti lopettaa
viimeistään näillä puheilla
ja opetella olemaan
ystävä eikä vihollinen
sinun täytyy opetella olemaan
musta sarvihirviö metsässä
juuriltaan korkattu mänty
tämän ruohomuurin ympärillä
näiden hentojen kukintojen alla
merkitys on ohimenevää
vähäpätöisyys pysyvää
leikkaus mustaan

viisi kädet ylhäällä
neljä ulos metsästä
kolme ilman aseita
kaksi vanhaa tuttua
yksi rakentaa pesää
yksi yksin rakentaa
kaksi vailla mieltä
kolme sisällä piilossa
neljä väriin kätketty
viisi tanssii lasta

viisi kysyy lupaa
neljä lupaa näyttäytyä
kolme ei tottele
kaksi ei osaa totella
yksi vertaa toista
yksi väri punainen
kaksi toistaa valmista
kolme istuu vinossa
neljä katsoo kieroon
viisi kerjää sääliä

eikä tarvita kuin yksi
ja kohta niitä on kaikkialla
epäiltyjä tunnistusrivissä
poikkeuksia päätöksissä
eikä siinä ole mitään outoa
yhdessäolo on yleistä
liikumme samoissa piireissä
intohimo voi olla tiukalla
mutta kiintymys ei saa katketa
aurinko kääntyy kerran
näen punaista puutarhassa
aurinko kääntyy toisen kerran
näen edelleen punaista puutarhassa
tuplapotkitte itseänne polvilumpioihin
viiltelette keuhkoja poloniumseoksella
vaan omapa on häpeänne ja asianne
niin kauan kuin pysytte omissa oloissanne
kakku ei ole este eikä mikään
kakku ei ole poikkeus enkä minäkään
toivon että voisin tuntea kiintymystä
mutta ennen sitä sinun täytyy lopettaa
sinun täytyy opetella olemaan
ambulanssi ilmestyy pihaan
siellä se hoitoyksikkö taas seisoo
kuollut sotilas kääntää päätään
kaksitoista kravattia kaulassa
että zan-zaga-zang pojat
piippaan teiltä puolukat nenästä


Yksi väri punainen -trilogian osa III.

Mihin käyttää metsiemme yläreuna

kivet syttyvät, muodot tulevat tutuksi
pienet pyörteet kertyvät yhdeksi suureksi
vihreys ei ole erehdys, puhdas ilma särkyy

polku kootaan kaisloista, kuljen pitkin kaislapolkua
kivet oksat etenen, annan juurten johdattaa
vuoret muuttavat maisemaa, katson maisemaa suurempaa

hiuksiin takertuvia hämähäkinverkkoja
rajoja, jotka joet tietämättään muodostivat
pilvimassaa vai viljapeltoa, näen puut vailla metsää

metsä jatkuu ikuisesti, pysähtyy yllättäen
havuista avautuu horisontti, loputtomiin jatkuva hakkuualue
valkoinen toivottomuus lumituiskussa

metsä yksinäisen eksyttää, keskelle elämää
ruoho ryömii tielle, ohi lipuvat oksat
neulanen menee hihaan, lepäämättä kaikki rauhoittuu

se loppuu sateenkaareen metsän yllä
lähestyvään mustien pilvien valliin
se alkoi sateella, rakeilla, sumulla puiden pohjalla

kulutan paljon aikaa vain kuljeskellen metsässä
se on sen arvoista, jos ei se muuta opeta
niin näkemään tutut asiat, jotka ovat olleet siellä aina

Täytyy karsia kuolleita oksia (versio 2)

Kerran sytytin puun palamaan.
Seurasin kuinka se paloi.
Kiipesin puuhun jalat kohti taivasta.
Sytytin juuret palamaan,
ettei jäisi vaihtoehtoja.

Täytyy karsia kuolleita oksia.
Turha sanoa vähemmän kuin on sanottu.
Luonnossa julmimmallakin teolla on tarkoituksensa.
On vain yksi kysymys ja se kysymys on mitä
ja vastaus siihen kysymykseen on tätä.

Sillä jos katsoo kiivetessään koko ajan ylös
ja vilkaisee sitten kerran alas
menettää otteensa.
Täytyy karsia kuolleita oksia.
Pakko saada siivet ennen puun kaatumista.

Tunneli metsässä

Tuota polkua en ole ennen kävellyt
enkä koskaan kävele ellen tee sitä nyt
tie näyttää niin tavalliselta
tuo katu liian kutsuvalta
eläin kulkee itselleen uuden reviirin
voi sen nähdä niinkin
otan silti riskin.

Näin lujaa en ole ennen juossut
enkä koskaan juokse ellen tee sitä nyt
kullankeltaiselta niityltä kupu kohoaa
myöhemmin ohi menee terästie
mihin tahansa polku johtaa
puiden alle tunneliin
sieltä valo hohtaa.

Puut ottavat toisiaan kädestä
kasvavat polun yli katoksi
näen lehtien peittämän ruohon, näen sen nyt
näen putoavan ensimmäisen
lumihiutaleiden sarjan
kuuletko tätä äänettömyyttä?
me tässä, minä ja metsä.

Täytyy karsia kuolleita oksia

Kiipesin puuhun jalat kohti taivasta
sillä jos katsoo kiivetessään koko ajan ylös
ja vilkaisee sitten kerran alas
menettää järkensä kuin pianonsoitosta.

Keikun latvassa ja kurotan kuuhun
turha sanoa vähemmän kuin on sanottu.
Täytyy karsia kuolleita oksia
luonnossa julmimmallakin teolla on tarkoituksensa.

Sytytin juuret palamaan, ettei jäisi vaihtoehtoja.
Pakko saada siivet ennen puun kaatumista.
On vain yksi kysymys ja se kysymys on mitä
ja vastaus siihen kysymykseen on tätä.

Kerran sytytin puun palamaan.
Seurasin kuinka se paloi.
Täytyy karsia kuolleita oksia.
Jos tämä ei tästä niin kuolema.

Lähteen uhri

Olin tullut talvimetsään
aamulla heräsin moottorikelkkojen lauluun
väistin keihään ja viilsin ajajan selkää
olin talviaukiolla, uhrialttarilla
minulle oli jätetty syvennys lumeen.
Vesitorvi oli paha lähde, pyörivä spiraali.
Lähde ei saa täyttyä, muuten se tulee yli.
Aurinko tulee esiin alttarin takaa.
Sinä olet spiraali, minä olen sauva.

Pimeässä mökissä keskellä metsää

Miten nuoripari nukkuu
kun aurausmerkit siirrettiin
pimeässä mökissä keskellä metsää?
heidän ryhdyttyään keskiyön hommiin
mahdottomista nopeuksista tehtäviin mittauksiin.

Milloin olisi mukavampaa olla sisällä kuin silloin
kun tuuli taivuttaa puut toisiaan vasten?
silloin pimeys ottaa muodon
niin ohuen ettei näy
mutta voimme nähdä tehdyt tähdet.

Missä murheelliset karhut kalastavat

Ja sitten juokset, juokset kunnes kävelet.
Otat käteesi oksan ja juokset metsään.
Sinne missä murheelliset karhut kalastavat;
missä käärme kiertää karhua, järvi hohtaa homeesta, tiikeri tappaa mehiläisen.

Ja kaikki siellä ovat, ja Amos ja Obadja.
Sinä tunnet heidät, mutta he tuntevat sinut paremmin.
Tämän he tekevät sinulle tuskallisen selväksi. Se tulee viemään ikuisuuden.
Metsäpalo valaisee kasvosi, vanhuksen kasvot.

Olet vain pieni eläin. Metsän eläimistä tunnet itsesi.
Olet herkkä, et hikoile. Ja kuu on mykkä, se ei kerro.
Karhu ei rahaa tarvitse eikä käärme uusia kenkiä.
Orava ei ole omalaatuinen toiveissaan.