kivet syttyvät, muodot tulevat tutuksi
pienet pyörteet kertyvät yhdeksi suureksi
vihreys ei ole erehdys, puhdas ilma särkyy
polku kootaan kaisloista, kuljen pitkin kaislapolkua
kivet oksat etenen, annan juurten johdattaa
vuoret muuttavat maisemaa, katson maisemaa suurempaa
hiuksiin takertuvia hämähäkinverkkoja
rajoja, jotka joet tietämättään muodostivat
pilvimassaa vai viljapeltoa, näen puut vailla metsää
metsä jatkuu ikuisesti, pysähtyy yllättäen
havuista avautuu horisontti, loputtomiin jatkuva hakkuualue
valkoinen toivottomuus lumituiskussa
metsä yksinäisen eksyttää, keskelle elämää
ruoho ryömii tielle, ohi lipuvat oksat
neulanen menee hihaan, lepäämättä kaikki rauhoittuu
se loppuu sateenkaareen metsän yllä
lähestyvään mustien pilvien valliin
se alkoi sateella, rakeilla, sumulla puiden pohjalla
kulutan paljon aikaa vain kuljeskellen metsässä
se on sen arvoista, jos ei se muuta opeta
niin näkemään tutut asiat, jotka ovat olleet siellä aina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti