Juuri kun kehitin keuhkot, ilma loppui.
Siihen henkilökohtainen evoluutioni sammui.
Minulla oli heikko hetki, jota kutsun nuoruudeksi
muuta en voi sanoa puolustukseksi.
Tuhosin maailman ja nyt on tylsää.
Peruin ikuisuuden, ei tunnu missään.
Aika-avaruudessa on vääristymä
velipoika syö näkkäriä.
Se on vain vakavaa, ei mitään todellista.
Täytän suljettua astiaa, kuinka voisin lopettaa?
En voi paeta, en voi puolustautua.
Tämä niin lohdullinen tila on ohimenevä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti