Siihen aikaan kun muistin, aika seisahtui kun käskin.
Olin suurin ja vanhin, täydellinen ja kuollut.
Kun sotilaat kiiruhtivat kohti, minä seisoin sumussa.
Näin tulevaisuuden, pystyin tekemään sen, tein sen.
Istuin nuotion hakkaavassa rytmissä.
Ennustin pysyvyyttä liikkuvista kappaleista,
ennustin sotaa linnun satunnaisesta siiveniskusta,
planeettojen kaaosmaisista kaarroksista.
Olin kiinnostuneempi unieni symboleista
kuin tosimaailman tarkoituksesta.
Ajattelin vähän sitä mitä on paljon.
Onko mysteeri ratkaisematon? Heittääkö kohtalo varjon?
Mistä musta ritari unelmoi? Kuinka tyhjästä kaikki alkoi?
Näin kaikki haarautuvat polut, kaikki erilaiset persoonallisuudet
mutta niin hämmästyttävän samanlaiset.
Näin laatikoiden sisään, sain kiinni toiset salamat.
Laskin kukkia nimettömälle haudalle.
Mitä tahansa tapahtui, niin oli ennustettu.
Vastaväitteesi unohtui, näin oli tarkoitettu.
Mutta nyt pystyn ajattelemaan vain pääkipuani.
Kun revolverinpiippu painetaan otsaasi
ja sinua kehotetaan ennustamaan tulevaisuutta
osaat yhtäkkiä ennustaa aika tarkasti.
Jos et tiedä mitä se merkitsee, eikä kukaan kerro
voit yhtä hyvin olla varma.
Tietysti tämä kaikki jäi toteutumatta.
Kun näin tulevaisuuden, muutin sen
mittaaminen muuttaa mittaustuloksen.
Kuinka mitään voisin, kun unohtamani asiat
painavat enemmän kuin ne jotka muistin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti