Eräänä aamuna löysin oman nimeni puhelinluettelosta. Kumma juttu! Kuka minä oikein olin? Yritin soittaa numerooni, mutta en vastannut. Ehkä olin suihkussa. Sitten katsoin osoitetta ja se oli sama kuin oman asuntoni! Saakeli, minä asuin omassa talossani! Olin järkyttynyt. Miten en ollut huomannut itseäni? Heräsin aamulla omasta sängystäni, ajoin oman partani ja ajoin omalle työpaikalleni. Illalla palasin omaan kotiini ja katsoin omaa televisiotani kunnes menin taas omaan sänkyyni nukkumaan. Olin varastanut koko elämän itseltäni! Menin siltä seisomalta poliisin puheille ja selitin että minä elin omaa elämääni, mutta ne vain nauroivat! Tähänkö on tultu, että minunlaisteni ihmisten annetaan mellastaa ihan vapaasti ja vallata viattomien sivullisten taloja, varastaa lainkuuliaisten kansalaisten koko elämä tällä tavoin! Uskomatonta! Ajoin pikaisesti kotiin ja naulasin ovet lukkoon ja ikkunat tukkoon, etten enää pääsisi sisään häiritsemään kotirauhaani.
Kuka minä oikein olin? Miksi olin valinnut juuri minut? Kysymys vaivasi minua. En millään keksinyt kuka voisin olla. Ja missä oikein olin? Olinko sittenkin ehtinyt sisään jostain raosta ja piiloutunut talooni? Tietysti, olin piiloutunut itseltäni! Minun täytyi löytää itseni ja ravistaa totuus esiin: kuka oikein olin ja mitä tein asunnossani? Aloin etsiä. Katsoin vaatekaappiin, siellä en ollut. Katsoin sängyn alle, en ollut sielläkään. En ollut piiloutunut sohvankaan taakse, olin löytänyt tosi hyvän piilon. Huusin itselleni että antaisin äänimerkin tai jotain, mutta en auttanut etsinnässä lainkaan. Olinpa pirullinen tyyppi. Yhtäkkiä tajusin, että olisin voinut piiloutua uloskin. Juonikas veijari, sain jo uskoteltua itselleni että olin päässyt sisälle! Revin laudat irti ovesta ja juoksin pihalle huutelemaan itseäni. Etsin itseäni varastosta ja metsästä, mutta en löytänyt. Mihin helvettiin minä olin mennyt? Palasin sisään, vilkaisin eteisen peiliin... ja siinä minä olin! Se oli ollut vain ovela juoni! Kun olin juossut ulos etsimään itseäni, olin juossut sillä aikaa salaa sisään! Yritin tarttua itseeni, mutta käteni osuivatkin peilin kovaan pintaan. En se minä ollutkaan, jokin liikkuva kuva minusta! Sietämätöntä! Tuolla tavoin pilkkasin itseäni lapsellisesti!
Tilanne vaati radikaaleja keinoja. Menin kirjastoon ja lainasin salapoliisikirjan nimeltä ”Löydä Itsesi ja Voimavarasi”. Istahdin kiikkutuoliin lukemaan sitä innoissani. Siinä sanottiin, että kun keskittyisin sisimpääni niin löytäisin itseni. Haa, selvä homma! Laitoin silmät kiinni ja keskityin itseeni. Välillä avasin toista silmää ja vilkaisin olinko jo tullut esiin piilostani. Muutaman tunnin istuskelun jälkeen alkoi tuntumaan typerältä, hommahan taisi olla silkkaa huijausta. Noin vain muka paljastaisin itseni, kun vaan mietiskelisin itseäni! Ihan turha toivo. Heitin kirjan takkaan. Nyt täytyi ottaa kaikkein ankarimmat keinot käyttöön. Yritin palkata yksityisetsivän etsimään itseäni, mutta miekkonen vain osoitti minua sormella ja väitti että tässähän minä olen! Onko typerämpää kuultu! Melko epäpätevä etsivä, potkaisin äijän pihalle. Minäkö muka olisin minä itse? Absurdia! Heti minua syyttämässä omista teoistani, aivan epäreilua peliä! Sitten keksin virittää itselleni ansan: laitoin valvontakameran kuvaamaan sänkyäni yöksi ja nukuin kuten tavallisesti. Aamulla katsoin heti videon ja kyllä vain! Siinähän minä nukuin omassa sängyssäni! Nappasin itseni verekseltään! Vein todistenauhan voitonriemuisena viranomaisille ja ne laittoivat minut pehmustettuun selliin. Jäinpäs kiinni!
Staalo = metsässä elävä täysin ihmisenkaltainen olento. Koska se on täysin ihmisenkaltainen, sitä ei voi erottaa ihmisestä millään tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti