Minä kävelen syksyisiä katuja yksin.
Olen todella yksinäinen.
Puhun yöstä, joka kestää koko eliniän
pimeydestä, jonka ei anneta koskaan päättyä.
Kuivista puutarhoista.
Kynttilöistä, jotka ovat palaneet loppuun.
Mustasta metallista ja mustasta lasista
maailmasta, josta on jäljellä pelkkä muisto.
Toivoa täällä ei ole menetetty
sillä mitään toivoa ei ole koskaan ollutkaan.
Sinä et voi tätä ymmärtää, hän sanoi tunteettomasti
ja todisti sen olevan totta.
Et voi selvitä; miten voisit? Et ikinä ollut lapsi.
Et yötäkään ole ajanut yksin.
Et ole koskaan nähnyt kuinka nälkäinen syö
Sanot ettei sitruuna kirvele, poltat kunnes keuhkot pettävät
Alat pahaksi ettet pelkää.
Ei ihme että mietit kuka olet ja minne menet
kun ei ole paikkaa minne mennä
eikä ketään joka menisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti