Luvattu kattopalkille (laululuonnos)

Sormet silittävät kasvoja kuin kiitoksena kaikesta, mutta silmät eivät sulkeudu, luomet eivät tottele.
Yritän sytyttää kynttilää lohtuna kasvojen eteen, mutta tähtitaivas ei ole sen kaiken arvoinen.
Sydän kylmänä kulkee polkua alas rantaan ja kuvittelee kulkeutuvansa litteänä kivenä pohjaan.
Tulee aika tuntea voima, juhlistaa puista kehikkoa; luvata, ymmärtää ja kaivaa rispaantunutta kangasta.

Luvattuna kattopalkille, kirottuna kestämään.
Laulan kohti taivasta tuijottaen pohjaa.
Odotan harjan nostoa, keinun pullona keulaan.

Haudattuna kivijalkaan, pakotettuna kellumaan.
Laulan ylistystä katolle tuijottaen lattiaa.
Vesi kiehuu seinästä, sukellan miekkaan.

Hänestä pidetään iltaisin, hänestä pidetään huolta. Hän pitää ovesta kiinni ja vastauksista avoinna.
Sumu tulee mereltä, ruoho ryömii tielle. Kävellään ympyrän keskivaiheille. Tämä ratkaisu on omistettu uhriutujille.
Kuinka moni enää on ja kuinka moni on vain olevinaan? Jokaisessa huoneessa joku etsii epätoivoisesti suojaa.
Kipu kertoo mistä vuotaa, mistä kohtaa iho aukeaa. Luuletko olevasi erityistapaus? Ei sinulle säästetä paikkaa.

Luvattuna kattopalkille, kirottuna kestämään.
Sadan miekan surmaama, tuhat kertaa kuollut;
olen poikkipuun morsian, päivää peittelevä yö.

Etsin välikohtausta, jossa kuolla sankarina
tai selvitä vähäisillä vammoilla, miten vain,
kumpikin käy; marttyyri tai kokemusasiantuntija.