Talviaukiolla, uhrialttarilla

(Lähteen uhri, pitkä proosarunolaulumpi versio.)

Olin tullut talvimetsään.
Aamulla heräsin moottorikelkkojen lauluun.
Pakkasen puremat puut näyttivät tehdyiltä.
Leiriydyin kukkulalle aukion laitaan
lumipaakkuisten mäntyjen juureen.

Ajajat eivät näyttäneet ihmisiltä.
Heillä oli sotamaalaukset ja keihäät.
Vedin miekan esiin, ensimmäinen tuli kohti.
Väistin keihään ja viilsin ajajaa selkään.
Kelkka luisui, törmäsi mäntyyn.

Neljä muuta kelkkaa piiritti minut.
Moottorit pauhasivat ja kristallinen lumi nousi ilmaan.
Sain iskun päähän ja näin vain mustaa.
Heräsin talviaukiolla, uhrialttarilla.
Olin lumen peittämällä laattakivetyksellä.

Muinaisina aikoina roomalaistyylinen tori
oli nyt pahan heimon leiri.
Alttari oli leirin ulkopuolella
sinne oli jätetty syvennys lumeen.
Näin alttarin, sen vierellä pyörivän spiraalin.

Paha lähde halusi ihmisuhreja, minä olin uhri.
Heimo toimitti lähteelle uhreja, kuten minut.
Kerran päivässä lähteelle annettiin uhri
siihen se oli tyytyväinen.
Ylipappi hieroi vatsaani, rimpuilin kahleissani.

Ne olivat vieneet suojapukuni ja syöneet eväät.
Myöhemmin näin päällikön pitävän pukuani.
Illalla kuului varoitustorven törähdys.
Hyvä heimo hyökkäsi, kuulin moottorikelkat.
Puissa istuvien vartijoiden viesti kaikui, pian ne olivat leirissä.

Miekat kalisivat, nuolet lensivät jalkajousista.
Hyvän heimon kelkat oli maalattu vihreiksi,
paha heimo käytti punaisia.
Kahleeni avattiin salaa, hyvä heimo pelasti minut.
Tulimme hakemaan sinut, olet meidän uhrimme.

Minut lyötiin jälleen tajuttomaksi, heitettiin lumipallolla.
Hyvä ja paha kävivät taistelua talvimetsän herruudesta.
Heräsin hyvän heimon kylässä, he asuivat igluissa.
Tervetuloa, muukalainen, tervetuloa
vastasin päällikölle kaikuna.

Olemme pahoillamme, mutta lähde vaatii uhreja.
Yksi päivässä, muuten se tulee yli
emme halua uhrata omia, uhraamme sinut.
Päällikkö otti lähteen esiin seinässä olevasta luukusta.
Hyvän heimon lähde oli vihreä sauva.

Koske sauvaan, laita kätesi sen päälle.
Se ottaa henkesi ja on tyytyväinen eikä enää kasva.
Ota itse, raivostuin ja yllätin kaikki.
Pakotin päällikön käden sauvalle.
Päällikkö kiljui ja katosi, vihreä sauva pieneni.

Ne aikoivat lynkata minut, olin siihen valmis.
Kasvoni upotettiin lumeen, mutta paha heimo saapui.
Ikuinen taistelu jatkui, siitä oli tehtävä loppu.
Otin kelkan ja etsin varastosta miekan.
Nappasin vihreän sauvan kainaloon ja ajoin pois.

Paha lähde oli avautunut ja odotti uhria.
Pudotin vihreän sauvan lähteeseen ja peräännyin.
Loppu ikuiselle taistelulle, ajattelin.
Lähteet yhdistyivät, muuttuivat, kasvoivat ja sitten
kirkas välähdys ja spiraali kohosi taivaalle.

Siitä erosi säikeitä, levisi koko metsään.
Heimot lopettivat taistelunsa ja sammuttivat kelkat.
Talvi katosi ja ruoho kasvoi, linnut lauloivat hiljaa
aurinko tuli esiin lumiharson takaa.
Lähde katosi ja tilalle ilmestyi nainen.

Nainen nosti maasta kasan vihreitä lehtiä
teki niistä seppeleen ja painoi sen päähän.
Hänestä valui verta, nyt sota jatkui.
Talvisota, kesäsota, ikuinen sota.
Sinusta tulee sauva, minusta spiraali.