15.11.08

Ensimmäinen omaelämänkertani

I.

Minulle annettiin nimeksi Marko
koska synnyin Markon nimipäivänä.
Hyvä puoli järjestelyssä oli se
että vanhempani säästyivät nimen keksimiseltä.
Huono puoli järjestelyssä oli se
että syntymäpäiväni ja nimipäiväni olivat samana päivänä.

Jos olisin syntynyt päivää myöhemmin,
nimeni olisi Terttu.
Jos olisin syntynyt päivää aikaisemmin,
nimeni olisi Pertti.
Jos olisin syntynyt lokakuun kolmas
nimeni olisi Raimo.
Mitä järkeä on elää, jos nimi on Raimo?

II.

Jos olisin ollut Terttu
kavereideni nimet olisivat ehkä olleet Irmeli ja Selma.
Jos olisin ollut Pertti
olisin luultavasti tottunut siihen
että minua kutsutaan Peraksi.
Terttuna minua olisi kutsuttu Teraksi.

Toinen nimeni on Antero.
En ole koskaan löytänyt sille hyödyllistä käyttöä
enkä ole koskaan tuntenut sympatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan
joilla on Antero etunimenä.
Muinaisessa Roomassa nimeni olisi voinut olla
Marcus Antonius.

III.

Jos nimestäni vaihdetaan kahden kirjaimen paikkaa
minusta tulee Makro.
Jos vaihdetaan yksi kirjain, nimeni on Marco
kuten Polo tai Rota.
Nimikirjaimeni ovat MAN
olen englanniksi mies.

Jos vaihtaisin koko nimeni
minusta tulisi Igor tai Orko.
Toinen nimeni olisi kenties
Alphons tai Oberon.
Sukunimessäni pitäisi olla kirjain Z
se voisi olla Zap 210.

Ei kommentteja: