Rummun henkäys on myös omenayön kirkkaus.
Kuolleet nousevat ja menevät kuolleiden luo.
Ruoho ryömii tielle, talvi valuu tulivuoresta.
Rummutus ei vie sitä pois.
Me kuolleet elävinä, odotamme oven avautumista
niin kylminä ja harmaansinisinä.
Rantakalliot on kaiverrettu täyteen kasvoja,
mutta niitäkään ei meri pelkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti