30.11.17
Heräteostosteos
Tökit muovisia sulkia saveen ja julistat sen olevan kulttuuria
kopioit idean internetistä, koska kasa sulkia ja savea pöydällä
on sumuiselle tajunnallesi jotain mieltäpäräyttävän merkittävää
taideapurahasi tulee jonkun spinnerijonnen kuvalautapelleilystä
Kahvimuki kourassa näyttelet kiireistä, jotta tuntipalkka juoksisi
vaikka tiedät ettei konsultoinnillasi ole mitään käytännön arvoa
aamulla hutaiset vasemmalla kädellä raportin mainosjargonia
illalla sönkötät pubissa tarkkaan ennalta harkittuja iskulauseita
Poltat itsekunnioituksesi uhrina marginaalimenestyksen alttarille
dyykkaat jostakin likaisen sirkusteltan ja pystytät sen esplanadille
riimittelet lavalla kivoista fiiliksistä, enkeleistä ja viikkorahoista
ja kuinka kohtasit yllättävän määrän takaiskuja ja onnettomuuksia
Iso vauva peruukissa rohkaistui saatuaan sympatiapisteitä
ja teki lisää mutakakkuja, joista vaati kannatusmaksua
kehitysvammainen yhtye rähjäisessä hirviömeikissä
kirkui kylmässä kesäteatterissa foneettista mukaenglantia
Ketjupolttava ohjaaja puhui rohkeasti alkoholiongelmastaan
ja kuinka esikoisen syntymä sai viimein rauhoittumaan
jotta kykeni tanssimaan hetken selvin päin televisiossa
osanottona kaikille hyvävelietunsa menettäneille osapuolille
Juoruhakuinen julkkis oli kävelevä kasa huiveja ja meikkiä
huvitteli jalat altaan ja kerjäsi lisää kaljarahaa äänestäjiltä
penkkiurheilijat saivat tuntea harvinaista voitonriemua
nostamalla kaltaisensa puskistahuutelijan voittoon vaaleissa
Koomikko kertoi vitsejä vain omista sukupuolielimistään
repeilevä yleisö ei osannut nimetä mitään yhtä omaperäistä
imitaattori matki hahmoa, joka oli vain vanhuksille tuttu
se mikä oli jo muualla koettu oli vellihousuille kova juttu
Esikoiskirjailija vaahtosi haastattelussa verestä ja ulosteesta
koska esikoiskustantaja käski tykittää dramaattista shittiä
shokeeraus oli mielenköyhälle halpaa huumorinkorviketta
lupsakan ihmisen maine myi enemmän painoksia kuin sisältö
Kesätoimittaja kirjoitti artikkelin, joka ei ottanut mitään kantaa
soitti vielä tasapuolisuuden nimissä psykiatriseen sairaalaan
vaati erikoislääkäriltä mielipidettä ja potilaalta kylmää faktaa
optimoi klikkiotsikon äärimmäisimmän älähdyksen mukaan
Maahanmuuttaja suuteli lähtiessään naapurikirkon seinää
patriootti marssi jalkapallokentälle paikalliskaljapäissään
huusi ralliaksentilla suojelevansa ylivertaista trendiliideriä
lauloi All You Need Is Wall ja hieroi kuitukarikatyyriä
Morsian nyrpisti nenäänsä ja kylpytakkiprinssi jäi yksin
todellisen Hollywood-sadun nimi olikin kaunotar ja ällötys
motelliin muuttanut prinssi nypläsi profiilin nettideitissä
etsin nyt toista yhtä epätoivoista, ollaan ällöttäviä yhdessä
Toveripaimenet hyväksikäyttivät lampaita ikonitaulun takana
painostus ja kiristys suojelivat ainutlaatuisen pyhiä lumihiutaleita
nuorisopastorit vilkuttivat kameroille ja himmensivät lamppuja
luvattu maailma oli psyykkisten roskakuskien kuorolaulunirvana
Mieti nyt sitäkin mäntyä, johon hakkasit leikkisän kanavanimesi
liimasit ikuisen imagoetiketin kokonaiskykenemättömyyteesi
tallensit maskaraitkusi vertikaalivideolle ja maksoit kasvosi etusivulle
kuin juuri sinun reaktionaamasi tragediaan olisi se suurin tragedia
Vastustajasi näkivät ja maalasivat taivaan vihreänä ja niityt sinisinä
sinä teit biisin pelkkää basarirytmiä ja leffan pelkkiä bensaräjähdyksiä
yksitoikkoisuuden kulttuurissasi ei ollut mitään suojelemisen arvoista
visiosi puhtaanvalkoisesta monovaltakunnasta oli lapsellinen fantasia
Kotimainen musiikkivideotarjonta oli kirpputoritason konseptikopioita
oppilastöiden laimeaa edgymarkkinointia mukahauskoilla retrokliseillä
banaalin keskinkertaisuuden muottiin puristettuja teini-idolikyynelehtijöitä
pienimpään yhteiseen nimittäjään vetoavia pateettisia korvamatoyritelmiä
Lastikultti rakensi avaruuslentokentän liaaneista ja odotti kolonisteja
starttiyrittäjä kuvaili sosiaalista orjatyökauppaa ja keräsi sponsoreita
puhelinmyyjä pakotti muistihäiriöiselle vanhukselle pikalaskutusjaksoa
keräyspaperinkantaja pysähtyi pohtimaan roskaruoan kestotilausta
Presidentit rakastuivat toisiinsa ja kuninkaalliset menivät naimisiin
kun rotat jättivät pilalle jyrsimänsä laivan ja muuttivat veroparatiisiin
kanssalapset murtautuivat niityille hylättyihin halpakauppakeskuksiin
ikuistivat rappiotalouden jäänteet harmaasuodatettuihin valokuviin
Lottovoittaja syntyi tähän aikaan, jonka ongelma oli ajan kuluttaminen
missä todellisuus muuttui vitsiksi, muukalaishyökkäys paljastui testiksi
sisustustaulu jätti tyhjäksi ja mainokset kuuluivat pienoismalliinkin
sopeutumiseläkkeellä ei pärjännyt eikä lottovoitto pitkään riittänyt
Kirjoitin tämän biisin kauan sitten tasavallan satavuotisjuhlavuonna
kun dinosaurukset asuivat kuplissa ja nisäkkäät syrjäytyivät pumpulissa
uutuus huvitti hetken, vanha huvitti ennen, ei huvita enää mikään
tänään se oli tuollainen, tuskin kestää huomisen, et menetä mitään
Kiitos katsomisesta, seuratkaa, tilatkaa, tukekaa, lahjoittakaa kahvirahoja
osallistukaa laskelmoidun tuotteen sensaatiohakuiseen varjomarkkinointiin
esittäkää kysymyksiä, kommentteja, toiveita ja klikatkaa niitä mainoksia
sitoutukaa tämän tyhjänpäiväisen huolikommentaarin ansiotulostriimiin
21.10.17
On elämää kaukana sinun elämästäsi
On elämää kaukana sinun elämästäsi
eivätkä säännöt ole lainkaan samat
sinulle tärkeät asiat ovat heille yhdentekeviä
käänteensä ovat sinulle käsittämättömiä
kun kävelet heidän ylitseen, he makaavat hiljaa
eivät asetu vastarintaan, eivät tee mitä odotetaan
eivät ryhdy tunteilemaan, he tietävät liikaa
Kun hankalat ihmiset ajetaan äärimmilleen
syntyy uusi laji, nousee tiivistynyt näkökulma
he paljastavat itsensä pala kerrallaan
tekevät viillon ihoon kuin aloituksen kulmaan
kunnes iskevät isomman vaihteen silmään
neuvotellen säälimättömällä ystävällisyydellä
he murskaavat epäystävälliset kansat tieltään
Kuka heidät tunnistaa, ei tunnista heidän lajiaan
kuin rungot myrskyssä he kasvavat kieroon
ettei heitä kannata kaataa, ei vaurioittaa
tämä on heidän aseensa aseistariisuntaa vastaan
heidän ylivoimainen vastauksensa siilin ongelmaan
he heittävät peliin kosmisen kortin
jota vain ahdasmielisimmät osaavat odottaa
Maasta kasvaa vielä hahmottomia alkioita
nytkähdellen kuin niillä olisi lihaskouristuksia
heidän synnyinmaansa muistuttaa hautausmaata
he ovat kiertyvien spiraalien puutarha
kohoamassa korkeuksiin, pitäen jalkansa maassa
kairaamassa outoja aukkoja oletusarvoihin
he ovat suuria nykyaikaisia
Päämääränsä ovat toisia kuin olettaisi
lähtökohtansa kaukaisempia kuin luulisi
he eivät edusta korkeampaa kulttuuria
he asettuvat ruudukkoon diagonaalisesti
kun heidät kaivetaan esiin, sodat on sodittu
sadut kerrottu, maa oli kirottu, äkkiä hän ymmärsi
sillä säännöt heille, ne eivät ole lainkaan samat

26.9.17
Matkustaja oranssissa
Hän nojasi vierelläni seinään
intialaisella bussipysäkillä
hyräili oudon tuttua melodiaa
oranssi nainen oranssissa asussa
Kysyin mihin hän on matkalla
hän tönäisi minua kylkeen
kerroin hänen olevan viehättävä
hän hymyili ja katsoi pois
Ja ja ja ja jaa jaa jan ja ja jaa jan jan
Kun bussi lähestyi pysäkkiä
hän katosi yllättäen
nousin hämmentyneenä bussiin
hän istui jo kyydissä
Kysyin kuka on hänelle mieleen
hän vastasi tovin mietittyään:
hurrikaani riehuessaan hyväksyy
minkä tahansa kylän
La la la la laa laa lan la la laa lan lan
Kysyin mitä laulua hän hyräilee
hän hymyili ja sanoi näin:
nukkuja elää unen sisällä
ja heräsin omasta sängystä
Tuosta oudosta kohtaamisesta
on jo useita vuosia
muistoksi jäi vain melodia
joka soi päässäni aina
Za za za za zaa zaa zan za za zaa zan zan

15.8.17
Kaivaudu omasta haudastasi
Kuolema istuu pöydässä, silti ruoka maistuu
tietoisuus on sammunut, mutta elämä jatkuu
Kuolema tiskaa astiat, kuolema vie roskat
kuolema tuo leivän pöytään, ystävämme kuolema
Kuolema soittaa naruun kiinnitettyä kelloa
olen valmis nousemaan, nyt saa kaivaa ylös
Kuolleet katsovat ikkunasta, kun elävät eivät katso
tanssivat omalla haudallaan, koska mikään ei liiku
Eikä alitajunnasta nouse mitään kummallista
peruspiirteet vastustavat tunnepohjaisia hyökkäyksiä
Meillä on idea kuolemasta, siinä mukavassa mielessä
vain vanha tuttu kuolema möyrii kosteassa mullassa
Katso mikä mahdollisuus hautakummusta paljastuu
kaivat tunnelin kohti valoa pohjalta alkaen
Onko sinulle jo varattu elämä elämän ulkopuolelta
vai onko vain kylmä hiljaisuus merenpohjassa
Kierrän näissä kylissä tekemässä nöyrää käännytystyötä
tämä on muistopuheeni sinulle, kuitenkin kuolet
Epäelävä raato vain syötetään satunnaisille madoille
jos pienelle ihmiselle itselleen ei kelpaa
Paahdat kuin lopussa odottaisi kiitos eikä kuolema
käännä takaisku tilaisuudeksi, tee siitä elämäsi
Ota mieluummin isku ihmisyyteen ja kumma kuolema
kuin muutama lisävuosi normaalia elämää
Kuolema on pelkkä muotoseikka, arkinen rutiini
verenpisara allekirjoitukseksi, tehdään reilu hahmoremontti

6.8.17
Elämän kova korkeakoulu
Käheä-ääninen kantribiisi (W. Auden vs. J. Karjalainen etc. mashup)
Pysäyttäkää sovellus, laittakaa puhelin äänettömälle
heittäkää Mustille mehukas luu
hän oli kuin Star Trek, hän oli kuin Ritari Ässä
luulin että sarja kestää ikuisesti, olin väärässä
pakatkaa kuu kuplamuoviin, sammuttakaa aurinko
ammuin seriffin, ei ollut vahinko
kato vulkani, kato albiino
kato ewokki, kato eskimo
Olin pitkäaikaistyötön työnhakija
oli asuntovaunu, vaimo ja lapsia
olin kantrilaulaja 90-luvun Suomessa
elämän kovassa korkeakoulussa
Lopettakaa liikelounaanne, jakakaa vaatteenne ja ruokanne
levittäkää lämmin huopa lemmikille
hän oli Ensimmäinen yhteys, hän oli Kolmas konstaapeli
minulla oli tästä hyvä aavistus, olin väärässä
palasin ristiretkeltä, tapoin siellä lohikäärmeitä
paha seriffi hallitsi maita ja metsiä
siinä oli idän eksotiikkaa ja lännen lakia
oli pakko ampua laseraseella
Kun ryöstin rikkailta sivilisaatioilta
ja jaoin huipputeknologiaa keskiajalla
olin Robin Hood avaruudessa
elämän kovassa korkeakoulussa
(puheosuus alkaa)
Tämä on Sherwoodin asuntovaunualue
elämän kova korkeakoulu, vastoinkäymisten ylpeä yliopisto
kadut on tehty tarkoituksella kapeiksi ja mutkaisiksi
ulkopuolisten eksyttämiseksi
jos et ole sisäpiirissä, työnnyt sisään väärässä kulmassa
saat täplän otsaan, jos yrität lintsata luostarissa
tai meditoida vesiputouksen alla
vihollinen odottaa osoitteessa Sycamore Street
syrjäydyt siinä matkalla
merirosvo hyökkää kaikkien kimppuun
kaappari ryöstää mitä kuningas käskee
miksi nähdä vaivaa harjoitteluun
katu kyllä keksii käyttötarkoituksensa
jos ei tapa, tekee rammaksi ja rumaksi
kaareva peili muuttuu valokuvaksi
juoma pienentää aivoja, kakku suurentaa vatsaa
älä siitä itseäsi syytä, syytä yhteiskuntaa
tässä paikassa täytyy juosta pysyäkseen paikoillaan
(puheosuus päättyy)
Kun löysin pullon hengen Karibialta
hakkasin sen kuoliaaksi airolla
olin Mustaparta vanhempien kellarissa
elämän kovassa korkeakoulussa
Veri vie, veri virtaa, moottoritie kuumottaa
palavassa talossa lapsi lyö koiraa
on päihteitä, ylipainoa ja keskittymisvaikeuksia
koska elämän kuuluu olla itseaiheutetun rankkaa
täytyy olla kaikenlaisia hurjia episodeja
vain nuorille suunnatussa draamasarjassa
varo piikki, varo vuori
varo linnoitus, vankila
Näin kaikkea kamalaa kuvaruudussa
ja se tuli vielä uusintana unessa
olin FBI:n erikoisagentti avaruudessa
elämän kovassa korkeakoulussa
Olin orja, jolla oli papukaija työnjohtajana
kraak, työskentele nopeammin
tai isäntäni saapuu ja saat piiskasta
lauloin olevani matelija gladiaattoriareenalla
mitä hemmettiä minä täällä teen
en kuulu tänne, olen väärässä osoitteessa
onko tämä 221B Baker Street
olenko ainoa, jonka mielestä jotain on vialla
Kävelin piikkimatolla kaikessa
erämaanimeni oli meripurjehtija
näin punaista kultaisella ohrapellolla
elämän kovassa korkeakoulussa
Olin kai tässä ei sanota
en oo vuosiin käynyt ulkona
hakulaite piippaa haudassa
puhelin soi palavassa talossa
olen nähnyt aika vähän umpikujia
jos pohjattomia kuiluja ei lasketa
lemmikin elämä on loputonta kipua
sanoin kai siihen ei kiinnosta

4.8.17
Hetken hirviö
kerää marjat, katkaise oksa
et menetä mitään jos mikään ei ole totta
hanki koettelemuksesi fiktiosta
tosielämä ei kaipaa spektaakkelia
kissa ei ole masentunut koira
pentu ei tarvitse aikuisen arkkua
pelkäät tunteen olevan kohtalo
se on vain punaisen lyhdyn valo
hetken haltija on sen hetken odotus
hirviö tämän kaiken yhdentekevyys
nuo kokemukset liittyvät haluun
tuntea itsensä vapaaksi
ja tuntemukset kertovat halusta
olla valmis
leikkaa oksat, viillä hedelmät
jotta kasvu jatkuu ja kudos kypsyy
appelsiinipuiden puisissa varjoissa
risteävät viivat muodostavat tähden
ei risteilijälläkään valvota öisin ja mietitä
mikä ajaa mihinkin rannalle jäämistä
tai mikä on se valo jonka jätät
kun aurinko lakkaa vilkkumasta
se on vain vakavaa, ei mitään todellista
kaikki mitä he rakensivat on jo poissa
mutta annat tuntemusten kaatua
ennen kuin ne yltävät koskettamaan
näitä riittämättömyyden kokemuksia
ei saisi riistää keneltäkään

3.8.17
Piilotat hernettä patjakasan alle
selitysten saalistaja, merkitysten metsästäjä
elää vaistojensa varassa, toimii selkäydintasolla
luottaa lahjakkuuteensa kuin lepakko
refleksit herkät kuin kärpäsensilmät
ruumis vahva kuin hämähäkinseitti
mieli tyyni kuin metsälampi
pieninkin oksanrasahdus musiikkia
heikoinkin valonsäde oksiston lomasta
vähäisinkin tuulenvire taidetta
herne patjakasan alla tuntuu kivenlohkareelta
kaatuneessa maitolasissa on aihetta itkuun
raivokohtaukseen riittää, kun ei lasista lohduta
selitysten saalistaja, merkitysten metsästäjä
elää vaistojensa varassa, toimii tunteidensa tiedolla
olen heikompi kuin sinä, lausuu ylpeänä
tarttuu pukunsa helmaan, kun pahoinvointi alkaa
nousee sängystä kuin ilmaa haukkoen merenpohjasta
asennoituu ovennarahdukseen kuin odotettuun vieraaseen
tiesitkö, että lepakon ajanviete on elämä
sähkökaapin lämmössä huokuu mahtava soundi
rannekellon naksutuksessa koskettava rytmi
haastattelussa filosofi saadaan murtumaan kyyneliin
suokaa anteeksi, hän sanoo silmiään pyyhkien
tietoisuus soi synkkänä melodiana mielessä

30.7.17
Lyhytsorminen pitkäkyntinen
on tärkeämpää pitää kiinni
lapsena tehdyistä päätöksistä
kuin elää normaalia aikuisen elämää
odotatko oikeasti, että tekisin yhtään mitään
minkä puolesta en olisi valmis
antamaan pienintä sormeani
alkaisin jotain tällaista lapsellista leikkiä
niin kuin ei olisi maailmassa
parempaa tekemistä
vasemmalla kädellä leikattua peliä
jonka sääntöjen noudattamisesta en välitä
koska menetin mielenkiintoni ennen puoliväliä
todellinen reunaherra ei ota huomioon
kuuluvatko kyynärpäät pöydälle
painaessaan otsansa kämmenien kehtoon
todellinen vallankumouksellinen ei välitä
mitä haarukkaa tulee käyttää
laukaistessaan itsensä pöydän ylitse
olen nuoremmalle itselleni sen velkaa
etten haalista mustetta ihostani
muuten saa etusormi lentää
tulevaisuus on aina ollut pelaajien
ketterä katutaiteilija tarrautuu
hätiköiden luonnosteltuun menneisyyteen
kasvoillaan jopa kuolinvuoteellaan
ilkikurinen hymy kuin koulupojalla
onnistuneen kepposen jälkeen
Nimim. "En ole katkera, mutta näillä sormilla ei kitaraa soiteta... b-baka."

27.7.17
Kiveä hakataan miekan ympäriltä
ei ole ennen
taas kävi näin
se ei sittenkään pyöri
vanha tyhjä käsi ei toimi
se on nyt minusta kiinni
on epäröitävä enemmän
luonto valitsee helpoimman tien
minulle jää vaikein
mikään ei etene
mikään ei enää etene
täytyy kulkea kivilaatoilla
maahan ei saa koskea
myrsky epäonnistuu
myrskykin epäonnistuu
leikkasin pois ikävät palat
mitään ei jäänyt jäljelle
tietä en kysy
itse on löydettävä perille
tätä liikettä ei voi lopettaa
tällä tunteella ei ole nimeä
valo välkkyy minulle
en osaa pelätä
kiveä hakataan
miekan ympäriltä
murtuneena hän saapuu
sammuneena hän poistuu
kenestäkään ei ole kuninkaaksi
kotka ansaitsee korkeuskammon
revin tilaisuuksia tuhkasta
jäljitän muotoa muodon sisästä
metsän suuressa varjossa
vaellan itseni sisällä
kirjoita tai älä, elän tämän tästä
soita tai älä, olen tulen ystävä
puhun muista itsessäni
itsestäni kaikissa muissa
kun pysähdyn polun päässä
käännyn ja olen taas alussa
menen takaisin hyvin lähelle
ja kaikki on tarkoitukselle
kysyit miksi istun kiven päällä
olisit kysynyt mitä on kiven alla
minä kävelin, minä lepäsin
kuin hyönteinen kävelee ja lepää
en valinnut hämärää elämää
elämä hämärässä valitsi minut
annoin kaikkeni kiven eteen
vain kahva jäi käteen
taas kävi näin
se ei sittenkään pyöri
vanha tyhjä käsi ei toimi
se on nyt minusta kiinni
on epäröitävä enemmän
luonto valitsee helpoimman tien
minulle jää vaikein
mikään ei etene
mikään ei enää etene
täytyy kulkea kivilaatoilla
maahan ei saa koskea
myrsky epäonnistuu
myrskykin epäonnistuu
leikkasin pois ikävät palat
mitään ei jäänyt jäljelle
tietä en kysy
itse on löydettävä perille
tätä liikettä ei voi lopettaa
tällä tunteella ei ole nimeä
valo välkkyy minulle
en osaa pelätä
kiveä hakataan
miekan ympäriltä
murtuneena hän saapuu
sammuneena hän poistuu
kenestäkään ei ole kuninkaaksi
kotka ansaitsee korkeuskammon
revin tilaisuuksia tuhkasta
jäljitän muotoa muodon sisästä
metsän suuressa varjossa
vaellan itseni sisällä
kirjoita tai älä, elän tämän tästä
soita tai älä, olen tulen ystävä
puhun muista itsessäni
itsestäni kaikissa muissa
kun pysähdyn polun päässä
käännyn ja olen taas alussa
menen takaisin hyvin lähelle
ja kaikki on tarkoitukselle
kysyit miksi istun kiven päällä
olisit kysynyt mitä on kiven alla
minä kävelin, minä lepäsin
kuin hyönteinen kävelee ja lepää
en valinnut hämärää elämää
elämä hämärässä valitsi minut
annoin kaikkeni kiven eteen
vain kahva jäi käteen
21.5.17
Kurjuuden pelillistäminen
Katsotaanpa kuinka kauan heiltä kestää huomata
että huoneessa on veitsi.
Katsotaanpa kuinka he selittävät tämän
itselleen.
Teidän täytyy epäonnistua vähintään viisitoista kertaa
ansaitaksenne häviäjän arvonimen.
Vanhojen asukkaiden on piilotettava kärsimyksensä
uusien asukkaiden löydettäväksi.
Teidän täytyy syödä pelkoa ja nautintoa
ollaksenne hyviä isäntäeläimiä.
Ollaksenne salamatkustajia omassa elämässänne
teidän täytyy oppia avuttomiksi.
Katsotaanpa kuinka vakuuttuneita he ovat siitä
että ainoa voittava siirto on olla pelaamatta.
Katsotaanpa kuinka varmoja he ovat siitä
että ovat itse vastuussa tapahtuneesta.
Tässä oikeudenmukaisen maailman harhakuvassa
vain passiivisuudella kerää voittopisteitä.
Tässä työläistenasettelussa sääntökirja sanoo
että vain luovuttajat lisääntyvät.
Teidän on noustava ja menetettävä vuoronne
kerta toisensa jälkeen.
Pelaajien on asetuttava liukuhihnalle makaamaan
kuin osallistuisivat sen toimintaan.
Katsotaanpa kuinka kauan heiltä kestää huomata
ettei riimussa ole solmua.
Katsotaanpa kuinka kauan näiltä rotilta
kestää löytää optimaalinen umpikuja.

17.5.17
Syntymäpäivälahjatoive
Pistitpä pahan näin äkkiseltään
keskellä järveä
nurkan takaa ja rysän päältä
Jos takatalven saisi tai
ydinsodan
tai jotain siltä väliltä
Ikuisen jääkauden
ettei helle, heinänuha ja hyttyset
haittaisi
Juhannukseksi sataisi rakeita
kuusimetsään
kuinka unelta sekin tuntuisi
Avartuvia renkaita peilityyneen
syvään veteen
jotta käsitys kirkastuu
Mutta realistisesti ajatellen
jos vähitellen
kohta saalista nousisi
Palaan aina tähän tuttuun
sumuun ja tihkuun
mutta ajatushan se on tärkein
keskellä järveä
nurkan takaa ja rysän päältä
Jos takatalven saisi tai
ydinsodan
tai jotain siltä väliltä
Ikuisen jääkauden
ettei helle, heinänuha ja hyttyset
haittaisi
Juhannukseksi sataisi rakeita
kuusimetsään
kuinka unelta sekin tuntuisi
Avartuvia renkaita peilityyneen
syvään veteen
jotta käsitys kirkastuu
Mutta realistisesti ajatellen
jos vähitellen
kohta saalista nousisi
Palaan aina tähän tuttuun
sumuun ja tihkuun
mutta ajatushan se on tärkein
14.3.17
Lehtien hyrrä - Neljä vuotta nukkunut
mene kotiisi, rohkea innovaattori
summonoit vain jotain bullshittiä
menestystarinasi on tyhjä työpöytä
katso, kuolleella hevosella ratsastaja
johdat pimeässä kyynelehtiviä klovneja
vainosi on naamioitu seikkailuksi
ajattelu sinistä, kävely punaista?
tuolla laimentajan asenteella
pääkaupunki on vain yksi kirjain
kiteytät jalokiveä heijastimesta
hymysi on pelkkää rihkamaa
kaltaisesi sankarit ghostataan
tietämättömänä omasta kykenemättömyydestäsi
toimitat vähäpätöistä asiaasi väsytystaktiikalla
kuin kompromissi olisi liian hankala konsepti
akrobaattien aloittaessa finaalinsa
toivoin että voisin tottua, mutta
jos sinä teet työtä, kukaan ei voita
yritin olla yö päivälle, äly typerälle
yhtä hyvin olisin voinut nähdä näkyjä
sinua ajatellaan kun ajatellaan eilistä
mene kotiisi, motivoitunut tiimipelaaja
tässä vaiheessa olen valmis maksamaan
veroa siitä, että istut kotona toimettomana
yhteistyöhalukkuuteni on jo kuollut
vaunujen vierellä juoksevat lapset
fanittavat lehtien hyrrää

13.3.17
Laukaistumislaulu
Weezer – Buddy Holly feat. Tao Taon tunnari
Älä jää kiinni muistikuviin
heitä ne kaikki pois
lyö vaikka seinää jos tuun sun uniin
unohda joutava noise
Huh huh, oot mielessäin
Huh huh, oot silmissäin
Huh huh, flashback begin
Ei sun tarvitse ajatella mua
ei tarvi ajatella mua
ei sun tarvi ajatella mua
ei tarvi ajatella mua
Älä jää kiinni painajaisiin
oot ainoa joka muistaa
kieles on mutkalla ja silmäs on kii
korvia kuumottaa
Huh huh, mene lääkäriin
Huh huh, ota rauhoittavaa
Huh huh, tai meditoi hiljaa
Hiljaa puro solisee
jaa puro solisee
kauniit kukat kuiskailee
niit kukat kuiskailee
Hei! Mies! Älä jää kii
johonkin mistä et pääse irti
tiernapoikakisasta jäi PTSD
tunge Herodes hanuriis se tähti
Episodi I ja Jar Jar Binks
= psykiatrin lähete ja SSRI
vältä myös animea Dragon Ball Z
muuten susta tulee hikikomori
miksi olet, miksi olet noin bläkkis
onko Mauri tai Knihti sun triggeris
miksi piti rakentaa se patsaskin
pilasivat sillä koko Rotuaarin
saakelin Lucas ja Special Edition
varmasti Han Solo ampui ensin
Ei saa tulla laulamaan
ei kestä kuulla sanaakaan
ei juuttaan taavetissa pojat
älkää alkako laulamaan
NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Ei mun tarvitse ajatella sua
ei tarvi ajatella sua
ei mun tarvi ajatella sua
ei tarvi ajatella sua
ei tarvi ajatella sua
Älä jää kiinni muistikuviin
heitä ne kaikki pois
lyö vaikka seinää jos tuun sun uniin
unohda joutava noise
Huh huh, oot mielessäin
Huh huh, oot silmissäin
Huh huh, flashback begin
Ei sun tarvitse ajatella mua
ei tarvi ajatella mua
ei sun tarvi ajatella mua
ei tarvi ajatella mua
Älä jää kiinni painajaisiin
oot ainoa joka muistaa
kieles on mutkalla ja silmäs on kii
korvia kuumottaa
Huh huh, mene lääkäriin
Huh huh, ota rauhoittavaa
Huh huh, tai meditoi hiljaa
Hiljaa puro solisee
jaa puro solisee
kauniit kukat kuiskailee
niit kukat kuiskailee
Hei! Mies! Älä jää kii
johonkin mistä et pääse irti
tiernapoikakisasta jäi PTSD
tunge Herodes hanuriis se tähti
Episodi I ja Jar Jar Binks
= psykiatrin lähete ja SSRI
vältä myös animea Dragon Ball Z
muuten susta tulee hikikomori
miksi olet, miksi olet noin bläkkis
onko Mauri tai Knihti sun triggeris
miksi piti rakentaa se patsaskin
pilasivat sillä koko Rotuaarin
saakelin Lucas ja Special Edition
varmasti Han Solo ampui ensin
Ei saa tulla laulamaan
ei kestä kuulla sanaakaan
ei juuttaan taavetissa pojat
älkää alkako laulamaan
NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Ei mun tarvitse ajatella sua
ei tarvi ajatella sua
ei mun tarvi ajatella sua
ei tarvi ajatella sua
ei tarvi ajatella sua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)