Ajattelin sytyttää puun palamaan,
joten otin tulitikut ja menin metsään.
Keräsin kasan roskia männyn juureen.
Naapuri hoksasi jutun juonen ja
polki roskat sammuksiin.
Tiesin, että tästä tulee sanomista.
Juoksin olohuoneen sohvalle esittämään kuollutta.
Tuumin, että kuollutta ei kuriteta.
Eivät ne menneet halpaan.
Nojasin sitten palotikkaisiin ja mietin tulevaisuutta,
että pitäisikö kiivetä katolle piileskelemään
ja miksi pää on niin täynnä huonoja ideoita.
Polkupyörällä maantielle silmät sidottuna
ja muita varsinaisia neronleimauksia,
koska ei ole mitään tekemistä.
Päätin siinä paikassa, että kun kasvan isoksi,
teen aina päinvastoin kuin aivot sanovat.
En ole etsintäkuulutettu vaan seriffi.
Mietin kuinka kauas etelään ehtisin,
jos nyt karkaisin kotoa, joten
menin nurkkaan seisomaan.
Palloilukentän maalitolpat voisi
sahata poikki rambopuukolla,
joten ammuin itseäni ritsalla.
Jos tähdet ovat oikeassa asennossa
ja leipä on oikeinpäin pöydällä,
ilmaannun tyhjästä maaliviivalle.
23.11.22
Varsinainen neronleimaus (Tulitikkuaski II)
16.11.22
Viesti toiselta puolelta (hallituksen kokousrock)
Kaksi jumalaa tuli alas taivaasta
laskuvarjolla.
Molemmat polttivat tupakkaa, no ei nyt sentään
toinen vaan.
Ensimmäinen jumala oli mies ja toinen oli
nainen.
Ne teistä, joilla on hattu päässä muistavat
tapauksen.
Ensimmäinen oli muinaiskreikkalainen ja toinen
viikinkinorjalainen.
Pentti oli silloin puheenjohtajana ja Marjatta
istui sihteerinä.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Ulkopuolisilla ei ole äänioikeutta.
Emme ole nyt valitettavasti paikalla
jättäkää viesti vastaajaan.
Täällä ei ole mitään nähtävää
jonotusnumeron saa ovelta.
Kuuntelet automaattista vastausta.
emme nyt pääse itse paikalle.
Tästä on olemassa periaatepäätös
että mytologiasta ei oteta vaikutteita
Yhtiökokouksessa jo päätettiin että
avaruusolioille ei pokkuroida.
Nämä kissakalat ghostataan ja tapaus
merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Käännytystä ei ole talousarviossa.
Olemme viestejä viestien välissä
tulkaa puoliväliin vastaan.
Kuljemme portaalilta portaalille
levitämme ilosanomaa.
Lähetämme salattua signaalia
auttakaa vertausta tarttumaan.
Tämä mysteeri on kävelykeppi,
jolla nilkutamme eetterissä.
Olemme vähän käytettyjä
hieman kokoamista vaativia.
Nuolkaa tätä liimaläppää
kunnes kuori sulkeutuu.
Xerxes sun Elysium,
emme tarvitse temppujanne.
Meillä on Mantrid ja Ys,
näissä kokouksissa ei improvisoida.
Ihan kiva että ajattelitte meitä,
mutta olette väärässä paikassa.
Ei kuulu tämän hallituksen tehtäviin
allekirjoittaa testamenttia.
Emme sitoudu lähettämään viestiä
eteenpäin kymmenelle kaverille.
Deus ex machinaa ei ole hyväksytty
tilinpäätöksessä.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Siirrytään seuraavaan kohtaan.
Kaksi jumalaa saapui suorittamaan
lähetystyötä.
Kaksi jumalaa poistui paikalta
apostolinkyydillä.
Apollo tai Freija vai ketä nämä kaverit
sitten olivatkaan.
Pirjo toimi silloin varapuheenjohtajana
ja Heikki oli rahastonhoitaja.
Kokoustilassa oli tarjolla kampaviineriä
ja kapselikahvia.
Hanneksella on silmät takaraivossa, oliko
tästä merkintää esityslistassa?
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitään pöytäkirjaan.
Merkitää-ä-ää-ä-ään
pöytäkirjaa-a-aa-a-aan
Kevyttä progerockia kuten Kraan – Famous People / Vienna Circle – That Night / Yes - Owner of the Lonely Heart.
13.10.22
Vuoret vihertää voisivat (lauluversio)
kauas nyt et lähde
kulkusi ei kaduta
matkaasi et suunnittele
mistä voisit palata
kysymys on esitettävä
kun kaikki on jo kysytty
tämä liikesarja rauhoittaa
ennen kuin joku yrittää
pitkiä aikoja piilossa
käsien päällä kävellen
tukeutumista tinapäiseen
kulkukeppiin teeskennellen
kankaan läpi itkien
vaatteisiin itsensä sitoen
sisäpuolella ja ulkopuolella
piilossa teräviä metalliesineitä
kymmenentuhatta puunlehteä
kelluu puunrunkojen meressä
ja aina kun näen hänen nimensä
tiedän ettei tämä kestä
ylös aina vain syvemmäs
kaivetusta maakuopasta
vain ja ainoastaan varpaillaan
pukeutuen vain tummansiniseen
sinistä eivät viholliset näe
silmiä eivät käärmeet pure
itsensä piilottamisen salaisuus
syyskuun lopun lohikäärme
alussa olen minä
sammalen alla piilossa
lopussa nukkuu keisari
kivien kylmässä kehässä
verhon takana hallitsija
tahtoo sammuttaa janon
kaadan myrkyn juomaan
tuuli sammuttaa auringon
kymmenentuhatta puunlehteä
kelluu puunrunkojen meressä
ja aina kun näen hänen nimensä
tiedän ettei tämä kestä
vuoret vihertää voisivat
ja joka toinen pihatien kivi
olisi tummansininen vihreässä
joessa hiljaa kulkeva vene
vuoret vihertää voisivat
kevätkin voisi saapua
kun ongelmat vain katoavat
paremmin ei voisi olla
taas on vuosi mennyt
olkisandaalit jaloissa
ruumis ei kaipaa valoa
pidän itseni lähtökunnossa
ja suussani pidän puunlehteä
näistä teoistani voin olla ylpeä
niityt antavat auringonkukkia
tahrattoman sinisiä kuutamossa
Musiikki psykedeelistä latinofunkkia, hieman kuin Khruangbin – Pelota
3.9.22
Sweats (draft version)
sweats through eternity
dishonesty, toxicity
we stick together
to teabag noobs
sweats forever
we cheat together
we’re on top
’cause we pay-to-win
i use scripts to shoot through walls
if i look weak i’ll switch accounts
respawn camping for so long
i tell myself it’s not that wrong
it’s just skills when i get called out
’cause if i lose i feel so bad
sweats through eternity
dishonesty, toxicity
we stick together
and teabag noobs
sweats forever
we cheat together
we’re on top
’cause we pay-to-win
abusing exploits makes me strong
i’ll turn my strafing macros on
i message you and call you names
go back to playing children’s games
we’ve been cheating for so long
i’ll ragequit if my aimbot gets nerfed
if you don't respond to my verbal attacks
chorus
Original: Dragon Sound - Friends
29.7.22
Tyrannosaurus XI Sotalohikäärme (välitunnari)
Nuorisopastorin tervehdys on kuin käärmekohtaus Conan-leffasta.
Yhtä järjestä vapaa kuin äärivanhoillisen vaalislogan: Yli alta ja niiaten!
Steriili työmuurahainen eksytetään suorittamaan äkkisyvää erityistehtävää.
”Tule puoliväliin vastaan”, sanoo konservatiivi ja ottaa askeleen taaksepäin.
Siveysahdistuksesta kärsivä fasisti yrittää luoda pesäpainotteisella lainsäädännöllä
jonkin Atlantin aaltoihin kadonneen mukasodanjälkeisen mielikuvitusmaailman,
jossa jokainen alkio voidaan pelastaa ja raiskatut alaikäiset kehitysvammaiset voidaan
pakottaa kaksinhuoltajiksi valkoihoisille varatuille vuokrapaikoille pysäköintihalliin.
Lahkonjohtaja kertoo ihailevansa maanpetturien yhteistyökyvyttömyyttä
ja ojentaa tähtiteeskentelijälle tukkupokaalin narsistisesta pelleilystä.
Ihmepahentaja tarjoaa yksityisasunnossaan huohotusterapiaa, platinavettä
ja niljakasta kylkihierontaa toistuvista pettymyksistä jäähtyneille sydämille.
Samaan aikaan naamioteini esittelee märkään muoviin käärittyä käsiasetta ja
kehuskelee pikkurikoksillaan äärimmäisen myötänololla miekkatanssivideolla.
Kertoo vuolaasti unelmoivansa siitä, että saisi hupparijengiltä kunnioitusta,
mutta videon todellinen kohdeyleisö on yksinäinen sekopää Saaristomerellä.
Itseäänpakottavan lähiönuoren käsitys katu-uskottavuudesta on matkia
teeskenneltyjä mokia viraalivideoilta ja näpistää lähimarketista pikamuotia.
Lähestymiskulma vain on niin perusteellisen väärä, väärä, väärin, väärä;
näin laimeilla seteillä kerää verkkosyvänteissä pelkkää surkuhupaista sääliä.
Lumevaikuttajat väittävät kunnioittavansa monimuotoisuutta pukeutumalla
räikeiksi stereotyypeiksi ja markkinoimalla uusvilpitöntä jäsenkosmetiikkaa,
mutta näihin primitiivisiin oletusnahkoihin keskittyvillä päivityksillä yksikään
ihmisen surkea sukupolvi ei yllä edes perimmäisiin minimivaatimuksiini.
Humpuukia, valheita, propagandaa, huijauksia – arvovaltaiseksi infoksi naamioituna.
Haluat uskoa olevasi salatun tiedon uhmakas haltija, mutta ihastelet kuviteltuja vaatteita.
Avaruusoliot, enkelit, horoskoopit, salaliittoteoriat – yksi kasa valheita toisen kasan päällä.
Nuorisopastorin tervehdys on kuin avauskohtaus Zardoz-leffasta.
”Ase on puhdas ja penis on likainen”, äärikonservatiivi muistuttaa.
Oikealla ne, jotka levittelevät käsiään ja sanovat vain tekevänsä työtään.
Vasemmalla ne, jotka kääntyvät ja osoittavat revolverilla suoraan kameraan.
Veljet ja sisaret, se voitontunne on värikkääseen kääreeseen piilotettua myrkkyä;
lisätyllä sokerilla makeutettua mustaa vettä, joka tekee teistä nöyriä käyttäjiä.
Hännystelijät tyynnyttelevät helposti särkyvää ja kiukustuvaa sotalohikäärmettä
siirtelemällä paperitiikereitä lavastekylissä ja olkitolppia tofukerrostaloissa.
Samaan aikaan tuntemattoman riskisijoittajan vuokraamassa yksityisgalleriassa
herkkäuskoiset kuluttajat aplodeeraavat pikselöityneelle kuvakaappaukselle.
Kunnioitettu taiteensuosija liikuttelee tarkoituksellisen yliarvioituja maalauksia
varastobunkkerista toiseen häikäilemättömänä veronkiertotemppuna.
Suuret taiteilijat varastavat pieniltä, jotka eivät halua olla iljettäviä varkaita.
Puolueen keksimät metriikat kertovat toista tarinaa kuin senteillä ostetut seuraajat.
Tyrannosaurus 88 Sotalohikäärme, ikuisella peruutusvaihteella ajava jarrukeisari,
sivullisten rankaiseminen hyväksikäyttäjän rikoksista on ainoa motiivisi ja innovaatiosi.
Humpuukia, valheita, propagandaa, huijauksia – seremoniamestarisi nilkuttaa alastomana.
Haluat uskoa olevasi salatun tiedon etuoikeutettu vartija, mutta rahoitat virtuaalista valepukua.
Akupunktio, homeopatia, kiropraktiikka, dianetiikka – yksi kasa valheita toisen kasan sisällä.
Säälittävän suuri mennyt sukupolvi, joka ei osannut mahtua nykyisen standardeihin.
Uuvuttavan hentoinen tuleva sukupolvi, jonka potentiaalin nykyinen rutisti kokoon.
Haluat uskoa olevasi salatun tiedon haltija, mutta suutelet hopeakullattua kalasormusta.
Suuren johtajan sankarillisesta määräyksestä gorillat kumartavat leijuvaa kivikalloa.
Buuauksenne eivät merkitse minulle mitään koska olen nähnyt mikä saa teidät hurraamaan.
Suuri Kertomuksenne ei ole millään tasolla kiinnostava, suunnitelmissa ei ole kuunnella.
Sotalohikäärme ei tunne olevansa vapaa ennen kuin omistaa kaiken ja muut eivät tikkuakaan.
Elohopeakanavien keskellä hän on aina ja ikuisesti kuolematon GrEat AnCieNt WarDraGoN.
Esitetään puolilausuen kuin Radiopuhelimien tai Propagandhin kappale, tai ehkä jonkinlaista Keuhkot-tyyppistä saarnausta. Ja jälkeenpäin japanilainen poemcore-versio syntikkataustoilla.
[Konseptialbumin osat X-XIII]
25.7.22
Mietippä omalle kohalle (puhelu)
En mie sillä että valittasin pikkuasioista
mut kyl jotai pitäis tehdä
tälle ahtaalle ja itsekeskiselle ilimapiirille
Voisinhan mie kertoa mitä on tullu tehtyä
ja sanottua, ja nostaa katin pöyälle
mut saattas mennä jollai kahvi väärään kurkkuun
En mie sillä että ettisin ongelmia
tai yllyttäsin kokkeilemaa itte
mutta ennenku vejät hätäsiä johtopäätöksiä
mietippä omalle kohalle
mietippä omalle kohalle
vuan nyt et mieti mittään
ennenku teet mittää hätäsiä päätelmiä
mietippä omalle kohalle
mietippä omalle kohalle
On se nähty mistä suunnasta tuuloo
jos ei oo itte ollu onkelmissa
ei ossaa elläytyä toisen ossaan
Vihjasin vuan että vois vähä rajoittaa
mut ku on aina ollu etuoikeutettu
ni vähemmästäkin kommentista suutahtaa
Ei sillä että oisin mikkää etummainen tekijä
menöö itekullahi joskus hommat pieleen
mut ennenku teet mittää hätäsiä päätelmiä
mietippä omalle kohalle
mietippä omalle kohalle
nyt et mieti mittään
ja jos kysyt että mitä oon oikiasti mieltä
en piä juuri minnään
en piä juuri minnään
en piä minnään
En mie sillä että tahtosin loukata
hyvin sie ylleensäottae vejät
mut yritäppä välillä kattoo toisesta kulumasta
mietippä omalle kohalle
mietippä omalle kohalle
ei oo palijo älliä hälläkään
ettii kahvaa mut eipä taija löytää
tajunnan ovi pyssyy kiinni
tajunnan ovi pyssyy kiinni
ovi pyssyy kiinni
lähtö tuloo yllättäe ku joku kahtoo kieroon
ku ihan vaa ylleisesti puhhuu tällasta murretta
tai useamman murteen väkinäistä sekotusta
yritäppä miettiä omalle kohalle
että oisit syntyny Kuusamossa
vähemmästäki lannistuu
mietippä omalle kohalle
että oisit pennusta asti puhunu tällee
mietippä omalle kohalle
mietippä sitä kauhuskenaariota
omalle kohalle
No tuota noin ei siinä mitään jokainen on erilainen eikä meillä ketään syrjitä puheenparren perusteella mutta ihan sellaisella asialla vaan soittelin että
nyt olis edukas kestotilaus tarjouksessa
nyt olis kaikki tilaukset ilman postikuluja
joo ei myö osta mittää
joo ei myö osta mittää
myyt aivan turhaa roinaa
onko päälliköllä liittymäasiat kunnossa?
onko isännällä kilpailutettu sähkösoppari?
joo ei myö osta mittää
ei myö osta mittää
Alkuperäinen: Depeche Mode - Walking In My Shoes
30.5.22
Liekeissä pilvien yllä
vastarintaan
lentokone lähestyy ja putoaa
hiekkarantaan
kutsun maleksivaa lennokkia
takaisin tukikohtaan
lohikäärme on liian puhdas
tähän maailmaan
ja kaikki hyvä muuttuu pahaksi
jos näet takaperin
käsi joka antaa vaihtuu kädeksi
joka ottaa
vain ajan suuntaa vaihtamalla
käsi muuttuu kädeksi
tiedät ettei meillä ole kohtaloa
vahdi tätä monitoria
tästä kulmasta näkyy koko maailma
kuin avaimenreiästä
ja pihalla varis liikkuu
juuri kuten en halua sen liikkuvan
(yks, kaks, kol, kertosäe)
tunnen kuinka tuuli nousee
vastarintaan
lentokone lähestyy ja putoaa
hiekkarantaan
kutsun maleksivaa lennokkia
takaisin tukikohtaan
lohikäärme on liian puhdas
tähän maailmaan
tähän ansakuoppaan on nyt astuttu
aarre on yliviivattu
ja oliko muita eläimiä kuin koira
ja haukka täytettynä
ei näitä löysiä lankoja hankaamassa
tuulettimen muovikehikkoa
vesihän on vain laihaa mehua
kultakalojen allas katolla
tunnen kaikki kerrokset tässä talossa
piraijat uivat lattian alla
ja ulkona kurki laulaa
juuri silloin kun pitäisi olla hiljaa
(modulate up)
minä en lähde mukaan sellaiseen
ollenkaan
en koske koko touhuun pitkällä
tikullakaan
aina ilmestyy joku ahne kusipää
pilaamaan
lohikäärme on liian puhdas tällaiseen
maailmaan
kaipaan lippua eläintarhaan
siivet palaa ja moottori huutaa
kaikki tapahtuu samaan aikaan
kellotan sivustassa kenttäaikaa
jätä jo se poloinen harakka rauhaan
(loppulievennys)
liekeissä pilvien yllä
kirkkaan flamingotaivaan alla
sulka muuttuu linnuksi
ja yllättäen yö liikkuu
kavahtaneen gasellilauman tavoin
ajan suunta vaihtuu
(kaikufeidaus)
24.1.22
Hei Jetsetter (diskoiskelmä)
Bisnesmies ei saa
arvostusta jonka ansaitsee
siirtäkää tämä äijä jo
ensimmäiseen luokkaan jee
Pariisi, New York ja London
kaikki paikat nähty on
tuttu mies toki on
myös lennonjohto Tokion
Hei Jetsetter
lähtöäs en pelkää
Hei Jetsetter
silmät lepää selkään
Käsi_matka_tavaroista
lentoemäntä valittaa
bisnesmies on vaan että
jaa jaa hehheh kassit vaivaa
Vitsi vitsi viekää ruumaan
lisää jalkatilaa, tuumaa
hei tax free taksi mulle tilaa
suoraan saapumi_saulaan
Hei Jetsetter
lähtöäs en pelkää
Hei Jetsetter
silmät lepää selkään
Univelkaa kertyy taas
mut tämä pomo jaksaa
tässä kohtaa tämä poika
luotto_kortti_maksaa
Otinko liikaa enpä kai
lähtöselvityksen sain
tuttu emäntä matkustamos
hehheh kassit muistatkos?
Hei Jetsetter
lähtöäs en pelkää
Hei Jetsetter
silmät lepää selkään
Kohta lento laskeutuu
tästä päällikkö rohkaistuu
huoneen numero sata kuus
saavu sinne eikö juus
Näillä seteillä lohkeaa
hellyyttä saan oo la laa
hoi santarmi missä palaa
joo ei mua tarvi retuuttaa
Hei Jetsetter
Hei hei Jetsetter
Hei Jetsetter
Hei hei Jetsetter
(biisin tahtilaji ja POV muuttuvat yllättäen)
Bumbi dumbi dum
mä oon lentokenttäpoliisi
sä oot joku häiriköivä siviili
Bumbi dumbi dum
oon mies suoran toiminnan
sä oot vaan kohde tutkinnan
Bumbi dumbi dum
Bumbi dumbi dum
Oon kulkija luonnoltain
sanoja puhuva sanojamies
oon too school for cool
Sanoin että olen hardcore
tekoja tekevä tekijämies
sä oot vaan drop any loot
Bumbi dumbi dum
Bumbi dumbi dum