Toiveideni toteutumista odotellessa
ajattelin kaikkia maailman asioita
Ajattelin elämää ja maailmankaikkeutta
mutta ajattelinko niitä oikealla tavalla?
Pysähdyin pohtimaan miksi juoksen karkuun
juuri siksi minut ehdittiin saada kiinni.
Yritin saada itseni innostumaan
ja lähdin mukaan saadakseni jälleen pettyä.
Yritin laittaa itseni kirjaan, en sopinut.
Paiskauduin tuulilasiin ja minua vietiin.
Olin niin että asia voi olla vain niin
mitä tapahtuu on se miltä tuntuu.
Otin särkylääkkeen etten tuntisi kylmää.
Sisäelimet leijuivat ohi kuin itsestään.
Kaikki tunnit ovat nykyään samanlaisia
lyhyitä kouristuksenomaisia asentoja.
Kaikki oleminen on mahdollisuuksina
loppu leijuu kaiken yläpuolella.
Kun näyttelen tahtomattani nukkuvaa
musta maailma mönkii ääneti esiin.
10.1.11
Kaikki kaikille heti nyt
Kun tulevaisuutta keksitään kaltereiden välistä,
työsi muuttuu arkeologiseksi kaivaukseksi.
Varastan menneisyyden rikkailta
ja annan tulevaisuuden köyhille,
koska köyhyyden ei pidä kestää
päivääkään pidempään kuin on välttämätöntä.
Mutta mitä ihmiset, joilla ei ole mielikuvitusta
tekevät elääkseen?
Mistä saadaan rahaa ostaa kaikkea,
jos kaikki saavat kaiken ilmaiseksi?
Mitä teet, kun tekijänoikeus
tehdään tekemättömäksi?
Revin keisarilta vaatteet
ja keisarilla on edelleen vaatteet.
Keisari polkee jalkaansa lattiaan
ja huutaa varas varas varas
kunnes lääke on pahempi kuin sairaus,
kunnes rangaistus on suurempi rikos.
Mutta tulevaisuus ei välitä työpaikastasi,
koneet eivät muutu vähemmän kopioiviksi.
En pyydä tulevaisuutta anteeksi.
Edistys on ihmeellistä, et sinä.
työsi muuttuu arkeologiseksi kaivaukseksi.
Varastan menneisyyden rikkailta
ja annan tulevaisuuden köyhille,
koska köyhyyden ei pidä kestää
päivääkään pidempään kuin on välttämätöntä.
Mutta mitä ihmiset, joilla ei ole mielikuvitusta
tekevät elääkseen?
Mistä saadaan rahaa ostaa kaikkea,
jos kaikki saavat kaiken ilmaiseksi?
Mitä teet, kun tekijänoikeus
tehdään tekemättömäksi?
Revin keisarilta vaatteet
ja keisarilla on edelleen vaatteet.
Keisari polkee jalkaansa lattiaan
ja huutaa varas varas varas
kunnes lääke on pahempi kuin sairaus,
kunnes rangaistus on suurempi rikos.
Mutta tulevaisuus ei välitä työpaikastasi,
koneet eivät muutu vähemmän kopioiviksi.
En pyydä tulevaisuutta anteeksi.
Edistys on ihmeellistä, et sinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)