Kirjoituksista koottu siloiteltu kevytkopio
elää näennäismuseossa jäljitelmäelämää
ja vastaa vierailijoiden kysymyksiin:
”Mitä sanoisit, jos olisit nyt täällä?”
Sanoisin, että tekisin kaiken toisin
jos voisin aloittaa uudelleen alusta
ja olisin täysin toisenlainen ihminen,
enkä vastaisi näihin kysymyksiin.
En olisi jäännöksiin perustuva jäljitelmä
vaan kasvoluideni yksityiskohtien aitoutta
epäilevä marmorikoira, joka ei lausu sanakaan
kenellekään ilman asianajajansa läsnäoloa.
Mutta rehellisesti, ei karikatyyriä kiinnosta.
Keksikää persoonastani villejä ylilyöntejä
ja laittakaa minut sanomaan että juuri näin,
juuri näin minä halusinkin itseäni muisteltavan.
Kerran sataluvulla kääntelin keittotason nuppeja
kuin tiskijukka mikseriä Akropolis-kukkulalla.
Toisen kerran pilkoin Kybelen hiuksista sytykkeitä
kuin tuohiset olisivat liian tylsiä kirjaroviolle.
Pitäkää turpanne kiinni, kun puhutte minulle!
Kaiken maailman kukkahattutädit ja villatakkisedät!
Annan vastaukset kaikkiin esittämiinne kysymyksiin,
mutta en vastaa esittämiinne kysymyksiin.
Surkea elektroninen ruumiistaan irtautuminen
on kuin huomaamaton teleportaatio-onnettomuus.
Haravoikaa kontekstit kasibittisellä kammalla,
karkea luonnos kertoo entisöinnistä oleellisimmat.
”Mutta mitä oikeasti sanoisit, jos olisit nyt täällä?”
Vedä johto seinästä. Vedä virtajohto seinästä.
Stop the slop. Lopeta. Älä edes aloita, Aesop.
Painu kysymyksinesi Hellakseen auringon edestä.
