Ota silmä käteen ja katso,
ota aivot narikasta ja arvostele,
kallista korvalehtesi medaljongeiksi:
virtuositeetti itsessään ei leikkaa satunnaisen
ohikulkijan mielipuolista välinpitämättömyyttä
vaivannäkösi sabluunaksi.
Naiivi olettamuksesi, että asenteesi
on lähtökohtaisesti rationaalisempi
on henkilökohtainen sokea pisteesi.
Asettamasi negatiivinen lähtoviiva
on ennakkoasenteellinen katvealue,
yhteismielen ylitsevuotava poikkeama.
Jos odottamasi vastaus
on kyllä, lue huuliltani: ei.
Mieluummin puhdas ei.
Kun olet paras siinä mitä teet,
luulet että kaikki haluavat
sinulta lisää juuri sitä,
ja oletat kaikkien kuiskailevan
kuinka paljon samaa voisit tehdä,
etkä ehtisi tehdä mitään muuta,
etkä joutuisi selittelemään.
Mutta ei.
Sinun täytyy palata juurillesi
ja hiipiä pimeässä studiossa
kuin viidakosta salakuljetettu simpanssi –
pystymetsästä revitty ihmisapina,
joka osaa viittoa vain yhden lyhyen sanan
kerta toisensa perään, kädet kohotettuna,
kämmenet kuulijaa kohti:
ei.
Jos heität keittoon liian monta maustetta,
soitat kappaleeseen liian monta filliä,
puhut pian juhlissa kuin luennolla.
Jos kuvittelemasi primitiivinen vuoristokiipeilijä
joutuu ponnistelemaan rystyset valkoisina ja kynnet verillä,
jotain on mennyt pahasti pieleen.
Jos tarjoilemasi juoma on pelkkää tiivistettä,
nauttija hakee keittiöstä lantrinkia ja patsastelee
pylvään vieressä huojuen tuulettimen tahtiin.
Jos yrität kertoa kaiken yhdellä sanalla
ja kertomuksesi hajoaa yhtä kirjainta vaihtamalla,
aikaansaannoksesi eivät kuulu seinälle.
Jos huomattavin tarjouksesi on myrkyllisen optimistinen joo,
tulevaisuudentoiveissani siintää vain
ihmiskäsin koskematon ei.
Mieluummin äkkijyrkkä kieltävä vastaus
kuin liejunsamea ehkä – puhtaasti viivoitettu,
tasareunainen, harmoninen, lasinkirkas
ei.
Mieluummin puhdas ei.
Kenties tahdon lähestyä ihanteellista tilannetta,
jossa valitsen oikein koska se on oikein
riippumatta siitä missä olen ja mitä teen
ja millaisiin ongelmiin valinnoillani joudun.
Tällaiseen valinnanvapauden ylellisyyteen
ei sopimuksiin sitoutuneilla ole varaa,
joten en aloita, en suostu, en allekirjoita –
en tee periaatteitani rajoittavia poikkeuksia.
Tahdotko kuulla mitä olen mistäkin mieltä?
Vastaukseni on ilmeetön ei, välitön ei,
puolustukset ohittava ei.
Haluatko tietää mitä mikäkin otos tarkoittaa?
Vastaukseni on ehdoton ei, epäneutraali ei,
jäätävän kuumeinen ei.
Katso kaukoputkella tai suurennuslasilla,
näkökentässäsi on yksi lopputulos:
absoluuttinen ei.
Mitä ovat monoliitti, sormus ja rasia?
Kiinni ja tyhjät, yön ylle lukitut portit?
Vastaukseni ovat ei, ei, ja vielä ei.
Lopulta ymmärrät – mieluummin puhdas ei.
Jos ainoa oma ajatuksesi on mistä saat
seuraavan juovuttavan iskun vahingoniloa,
osut välittömästi kykyjesi kattoon;
kuuntelet musiikkia kuin nyrkkeilymatsia.
Soitat kaikki nuotit, mutta yksikään ei paina mitään.
Vailla harkintaa luovutat päätösvaltasi viimeiseen
sovitelmaan ja kärsit suorista seurauksista.
Periaatteisiin tarrautuminen ei tuo ruokaa pöytään,
mutta osoittelet ja arvostelet juoksuhaudoissa
makaavien valintoja etuoikeutetusta taka-asemastasi.
Mutta jos kysyt minulta, tiedät mitä on tulossa.
Vastaus alkaa e-kirjaimella.
Kyllä, vastaukseni on ei.
Jos luulet, että keppi motivoi minua mihinkään
muuhun kuin tarttumaan keppiin ja lyömään
tuplana takaisin, olet saapunut väärään naapurustoon.
Jos pyydät tekemään hiljaisen kompromissin
ja myöntämään, että valoja on viisi kappaletta,
rauhansopimusta ei synny.
Jos luulet, että salaliittonne pysyy
salaisena, minulla on uutisia:
ei.
Saviruukkuun puutikulla kaavittu
koristenauha toistaa sulautettua
kirjoitusmerkkiä: EI.
Syyt: ei.
Seuraukset: ei.
Kuninkaita: ei.
Lukitsen vastauksen: ei.
Ei, ja avaimet lähimpään tähteen
ja tähti mustaan aukkoon.
Ulkoavaruudessa kiitää
kultalevyllä viimeinen,
lopullinen viesti:
ei.
