3.5.21

Valitteluni: Ravintola Piikkilankahattu

Haluan tehdä valituksen unessani olleesta ravintolastanne.

Näin minä sen muistan.

Ensiksikin, tarjoilija tiuski minulle viedessäni tilaamani leivoksen ravintolan ulkopuolelle tuulettumaan. Myönnän, että käytökseni tilanteessa oli epäilyttävää, mutta jos olisin aikeissa varastaa yhden jälkiruokalautasen ravintolastanne, tuskin rikosta näin suorittaisin.

Toiseksikin, tilaamani leivos tuotiin pöytään lautasella ilman asiaan kuuluvia ruokailuvälineitä aivan kuin minun oletettaisiin nousevan pöydästä ja noutavan ne henkilökohtaisesti mistä, keittiöstä? Minulle ei myöskään tuotu leivokseen oheen kahvia tai teetä tai muuta juomaa kuten saattaisi olettaa, mitä pidin varsin outona.

Kolmisinkin, imurini johto oli kuulemma asiakkaiden haittana eikä kyseistä kodinkonetta ollut mitään syytä mukaan ottaa ravintolaan, mitä pidän aiheettomana nillityksenä, koska olen ollut tässä ravintolassa vakioasiakas unissani n kertaa ja tulen vierailemaan vastakin.

Nelisinkin, pyytäessäni tarjoilijaa kutsumaan esimiehensä paikalle hän väitti kyseisen henkilön nimen olevan Työ Lappi, mitä pidin suurella todennäköisyydellä vääränä nimenä ja epäilen tarjoilijanne valehdelleen toivoessaan minun jättävän asian sikseen. Oli miten oli, vakuutin että vastuussa oleva henkilö kuulee tästä jälkeenpäin, sillä en mielestäni saanut ansaitsemaani anteeksipyyntöä.

Kuusiksikin, henkilökohtaisten ongelmien kertailu asiakkaalle kesken aterian ei mielestäni kuulu tarjoilijan tehtävänkuvaan.

Seitsenkin, asiakaspöydän sijoittaminen baaritiskin taakse ei mielestäni ole onnistunut valinta yleisenä sisustussuunnitelmallisena elementtinä ja hankaloittaa kohtuuttomasti asiakkaiden liikkumista ravintolanne tiloissa.

Myös naulakoiden sijoittelusta ja ulkonäöstä huomauttaisin, sillä Jokijärven koululta lainattu minimalistinen puurakentaminen sisääntuloaulassa ei mielestäni sovi moderniin ravintolailmapiiriin lainkaan.

Kohdassa kahdeksan, en saanut lähtiessäni kuittia ostoksestani enkä myöskään laskua saati edes pyyntöä maksaa tilauksestani, mitä pidän perustavanlaatuisena kömmähdyksenä, mutta jätettäköön tämä osio muiden epäkohtien valossa omaan arvoonsa, sillä muistikuvani tilanteesta ovat epäselviä.

IX'inkin, taustaviihdykkeeksi valittu live-esitys oopperamaista laulua kahden tukevan mieshenkilön johdolla ei vedonnut minuun lainkaan progressiivisista rytmeistä huolimatta. Kaiuttimien sijoittelu ruokapöytien ja baaritiskin lähelle oli häiritsevää ja laski viihtyvyyttä mitä pitäisin näissä oloissa prioriteettina.

Kymmenettä, ravintolasta poistuessani lunta ei oltu asianmukaisesti aurattu pihasta eikä myöskään rinnettä alas johtavalta polulta jota pitkin jouduin laskeutumaan pyörätielle ja niinhän minä jouduin ja liukastua meinasin. Suosittelen harkitsemaan polun laajentamista autoilijoille sopivaksi, sillä pelkkä kapea kinttupolku ylämäkeen ravintolanne etuovelle ei palvele asiakasvirtojen tarpeita.

Sivukiitokset sille kausityöntekijälle, jonka työvuoro päättyi juuri lähtiessäni ja ystävällisesti pyysi minua osallistumaan työntekijöiden virkistysretkelle, vaikka en ravintolanne työntekijä olekaan. Asiakaspöydän sijoittaminen työntekijöiden puolelle voi olla ymmärrettävä osasyy erehdykseen.

Loppuyhteenvetona: kymmenen kautta kymmenen. Kirjoitin tämän valituksen välittömästi herättyäni.