Ennen, kun mentiin väkisin naimisiin,
metsästäjät seurasivat armeijoita myyden saalista.
Keräilijä-vaihtajat antoivat sadon kasvaa metsässä,
kärrymiehet noukkivat eläinten luita kaduilta.
Naisen työ oli pukeutua mustaan ja surra luurankoa,
iskeä oopiumia polvitaipeeseen ennen oopperareissua.
Nämä heikot madot palvoivat itkuista ihmisuhria,
kutsuivat tikussa mätänevää ruumista jumalaksi.
Silloin, kun jäätä leikattiin järvestä ja myytiin lohkareina,
pää täytyi saada sekaisin keinolla millä hyvänsä.
Miehet kerskailivat kuinka sairaita ovat, kuiskasivat teoistaan tuuleen,
huusivat ihmisille itsestään, lauloivat ylistyslaulua häviäjästä.
Heille, jotka kirjoittavat elämänsä yhtä lyhyeksi kuin pienen kylänsä,
voimmeko antaa heille vaihtoehdot vai täytyykö meidän valita ne heille?
Madoille, jotka ovat menossa takaisin jumalansa luokse
elämä on utuisen nekromantian kyllästämää kiemurtelua.
