Harhaileva haamu

Kuin vankikarkuria häntä täytyy etsiä
hän tekee öisin vaarallisia kävelyretkiä
hän liikkuu määrittelemättömällä rohkeudella
puhuu uskomattomalla oikeudella
vailla hitaita kohtia, tyytymättömyyttä
hän etsii kunnianhimoisia kulkureittejä.

Hän vetäytyy tummiin tiloihinsa
sukeltaa laiturilta sumuiseen veteen
hän pyörii kaupungilla ja kurvailee
hiipii haamuna takaisin huoneeseen
tuumii, että on tullut jo kovin pimeää
täytyy kai alkaa kummittelemaan.

Hänen kanssaan kaikki on toisin
kuudes tulee ensin, rakkaus on vihaisin
loukkaus lämpöisin, hän leikkaa minua kuin pistin
mustaa norsunluuta sykkii hänen hampaissaan
kun palvelusväki pelaa puutarhassa
hänen ilonsa on kadota ulos ikkunasta.

Hän pakenee elämän parasta aikaa
vieraiden käydessä sisään sateesta
hän makaa ullakolla matka-arkussa
hän on yksin, aseeton ja jalkaisin
kun heillä on maastoautot ja kiväärit
tästä taitaa tulla rankka päivä.

Ainoa loitsuni on suhteellinen etu

Olin nuorempana velho
nykyään en enää välitä
argumenttisi ovat tuttuja
näytän sinulle tähtitaivaan
silmiesi sisäpuolella.

Kumoan tuon illuusiosi
muutan sinut rupisammakoksi
oikealla suoralla
ei riitä, että minä voitan
sinun täytyy hävitä.

Olen ikuisuusihminen
viimeinen yksi-kaksi yhdistelmä
maailman reunalla
ainoa etuni on suhteellinen etu
isken loitsua nyrkillä.

Näitä hienoja lautasia

Emme ajatelleet, rikoimme
näitä hienoja lautasia

Lautasia, näitä hienoja
rikoimme.

Emme tehneet muuta kuin
leikimme.

Leikimme, emme muuta
tehneet.

Se oli kiellettyä,
joten olimme tietysti siellä.

Siellä olimme, joten tietysti
tietysti se oli.

Tietysti verhot olivat tulessa.

Jos me emme leiki tulella,
niin kuka sitten?

Kuka sitten?