26.8.09

Sitten teemme kuten tapahtuu

Mental fitness workout balance flexi stepping trainer

sitten teemme kuten tapahtuu
aloitamme kun minä aloitan
ajattelemme asioita, ajattelemme aiheita
erilaiset mielikuvat toistuvat samanlaisina
lisäämme ajatusta ajatuksiin, ajattomuutta aiheisiin
ikuisuus on mennyt ja toinen on tulossa
ympyrät ovat sulkeutuneet ja sulkeutuvat edelleen

sitten teemme kuten tapahtuu, alamme toistaa liikettä
liike on ulospäinsuuntautuvaa, mutta sisäänpäinkääntyvää
ensimmäiset syntyvät sattumalta, seuraavat (muistakaa hengittää)
kohtaavat toisensa ennalta määriteltyinä
mahdoton on todennäköistä, kaikki tilat ovat yhtä
mutta järjestykset ovat poikkeuksia, enemmistö on ylijäämää
ympyrät ovat sulkeutuneet ja sulkeutuvat edelleen

mitat ovat menneet, mittasuhteet menetetty
muodot kasvaneet muodottomiksi
sulautuneet kaukaisimpiin kaasukehiin
kietoutuneet korkeimpiin pilviharsoihin
romahtaneet tappavina salamasateina (vaeltaneet levottomina)
maalattujen tunnelmien niskaan
loput jakaantuneet satunnaisesti (elollisina olentoina)

sitten teemme kuten tapahtuu, jatkamme kun minä jatkan
alussa syntyy järjestys, pienin yhteinen nimittäjä
ympyrän loputtomasti jakaantuva kehä, loppumattomana räjähdyksenä
menneisyys on uloimpana, kiertäen kohti keskusta
kasaamme tätä kaaosta, kuvitamme suuremmalla nopeudella kuin on kuvia
luomme yhteensopivan tunnelman
lopetamme kun minä lopetan

mutta emme lopeta vielä, jatkamme samaa liikettä
luku on tarkka mutta loputon, tila on aineen aika
maailma syö häntäänsä, törmää kaikkialla itseensä
kaikki murtuu keskeltä, vain äärialueilla pysyy hengissä
tähtitaivas täyttyy perusväreillä, värit sekoittuvat toisiinsa
ympyrät ovat sulkeutuneet ja sulkeutuvat edelleen
avautuvat uudelleen ja sulkeutuvat jälleen
(loppuun saakka)

23.8.09

Näin kesän aikana

pienen punaisen kanin
tulevan ulos pienestä silinteristä
kun ihmiset tulivat ulos
suurista punaisista veneistä.

ihmisten menevän sisään kartanoon
olentojen tulevan ulos
kahden palavan nuotiossa
kahden vielä elävän.

kuolleiden katsovan ikkunasta
kun elävät eivät katsoneet
kartanon ollessa tyhjillään
merkillisiä valoja metsässä.

nyrkkiin puristetun käden
soittavan lasista huilua
syvällä meressä lymyävät luut
sukuni syvällä meressä.

liian vähän umpikujia
ellei pohjattomia kuiluja lasketa
miten helposti murrun
läpi ikkunan oman naamani.

17.8.09

Pelasta maailma animoiduilta demoneilta

Olemme kokoontuneet tänne ajattelemaan hirviön
vain ulkopuolinen voi ymmärtää
olemme pelastaneet maailmaa animoiduilta demoneilta
alusta lähtien tai niiltä main
emme ole aina hallinneet elämää
mutta elottomia hahmoja olemme rakastaneet
meidän on tehtävä tämä, koska olemme tosissamme
olemme täällä suorittamassa yksinkertaista käskyä
nämä vaikeudet ovat vain pyörteitä
yksinkertaisuuden meressä
vain ulkopuolinen voi ymmärtää
olemme tonttuja, jotka tahtovat taluttaa jättiläistä
koska kaikki mitä lopulta teemme on vain resepti.

11.8.09

Eläintentäyttäjä

Hämähäkit juoksevat eläinten kasvoilla
yöllä kun eläintentäyttäjä on poissa
helmisilmät tuijottavat takaovea.

Hämähäkki kesytetty kotieläin
kutoo ihmiselle suurta kilpeä
varjot pysähtyvät suden kasvoilla.

Tiikeri partioi tyhjässä palatsissa
jääkarhu kalastaa satamassa
lokit laulavat valaan vatsassa.

Karhu tanssii lattialla perhoset neuloissa
hunajamehiläinen silkkihaukka
kaikki Egyptin lemmikit.

Ketut juoksevat kunnes kuolevat
kalat nousevat pintaan
linnut satavat rakeina maahan.

Ambulanssi ajaa ja kaikki väistävät
leijona rakastaa leijonaa niin
että synnyttää kissanpentuja.

Kauris katsoo kun sitä kuvataan salaa
koiralla on lamppu kaulapannassa
yöllä kun eläintentäyttäjä on poissa.

2.8.09

Väärinpäin eletty elämä

Hän elää elämänsä väärinpäin
koska kukaan muu ei auta
hän taistelee tekosyiden puolesta
koska niin on ollut aina

Aitous ei ole tarpeeksi haastavaa
tämä tekee hänestä huijarin
hän istuu puussa ja keinuu kivikossa
kävelee piikkimatolla kaikessa

Hän istuu ja puhuu ja sylkee
vetää tuhkakupin viereen
ensin on ulkona, käy sitten sisällä
kertoo kaikesta mitä tulee mieleen

Hän on epäkäytännöllinen ja mielenvikainen
teroittelee partaveistä ranteeseen
ei vastaa, kun teen kysymyksen
heittää kolikot ilmaan huvikseen

Väheksyy kaikkea hyväksyttyä
vaeltaa itsensä perässä
odottaa yhtä kyytiä
taustalla koti, joka on metsä

Hän elää elämänsä väärinpäin
koska kukaan muu ei auta
hän taistelee tekosyiden puolesta
koska niin on ollut aina

Syö kauniita mustikoita.

(jatkoa Hullulle tietäjälle)