2.10.09

Musta hämähäkki (laulu)

Musta hämähäkki tuijotti minua jotenkin
en ymmärtänyt otin sitten maitopurkin
avasin hanan valmiiksi lasikin oli jo valmiina
muistin sitten hämähäkin sitten nukahdin
minun ei olisi pitänyt sitten heräsin
ensin hitaasti sitten jotenkin tajusin
miksi näin oli ei suljin jääkaapin
hämähäkki roikkui verkossa kuitenkin
Musta hämähäkki ei ole hyönteinen
hämähäkki on kahdeksanjalkainen
musta hämähäkki on kaksiosainen
musta hämähäkki ei ole ihminen

Kun makasit sairasvuoteella
musta hämähäkki juoksi huoneessa
kun et ollut vielä hereillä
lintu lensi sairaalan ympärillä
ja kun makasimme vähän vierekkäin
musta hämähäkki pyöri eteenpäin

Hämähäkit ovat syömäkelvottomia
tai mikä ihme siinäkin sitten on
mutta se hämähäkki sitten muistinkin
mitä hittoa tuo on tai tärkeämpää on että
anna se maitopurkki takaisin
joten laitoin takaisin maitopurkin
mutta maito olikin jo hieman lattialla
oli laitettava se sinne missä hämähäkkikin oli
mutta hämähäkki ei ole hyönteinen
hämähäkki on kahdeksanjalkainen
neljä paria mustia silmiä
musta hämähäkki ryömii selässäsi
Kerran näin mustan hämähäkin
mutta jossakin välissä katosin
en yltänytkään jääkaappiin kuten ajattelin
ja hieman lattialla oli maitopurkkikin
en avannut sitten avasin jääkaapin
avasin hanankin lasikin oli jo valmiina
muistin sitten hämähäkin sitten nukahdin
minun ei olisi pitänyt sitten heräsin

Ei kommentteja: